Suutari muuttuu asiakkaakseen, laittaessaan asiakkaan kengät jalkaansa.
Adam Sandler on mukavan tavis, eikä juurikaan ärsyttävä, kuten yleensä. Dustin Hoffmanin mukanaolo oli miellyttävä yllätys. Myös hahmon loppuratkaisu oli yllättävä. Dan Stevens on söpönä mukana pienessä sivuroolissa. Kertakäyttökamaa.
***
The Cobbler (2014)
Ohjaus: Tom McCarthy.
Pääosissa: Adam Sandler, Steve Buscemi, Dustin Hoffman, Ellen Barkin, Dan Stevens.
maanantai 22. helmikuuta 2016
The Cobbler (2014)
Tunnisteet:
Adam Sandler,
arvostelu,
Dan Stevens,
draama,
Dustin Hoffman,
kolme tähteä,
Steve Buscemi
tiistai 2. helmikuuta 2016
Kohde, 2. kausi (2012-13)
Kohteen toinen kausi on vähemmän salaperäinen kuin ensimmäinen. Kun Harold (Michael Emerson) saadaan ensin pois kidnaappajan käsistä, päästään ns. perusjaksoihin. Koska katsoja tietää jo mistä on kyse, voidaan hahmojen kustannuksella pitää vähän hauskaa ja esimerkiksi lähettää John Reese (Jim Caviezel) asumaan lähiöön. Kauden puolenvälin tienoilla juoni muuttuu jännittävämmäksi, kun Reese jää FBI:n haaviin ja etsivä Carter (Taraji P. Henson) joutuu kuulustelemaan. Sen jälkeen perusjaksot tuntuvat hetken aikaa jopa tylsiltä.
Kara Stanton (Annie Parisse) on onneksi jälleen mukana kieroilemassa. (Ihana näyttelijä!) Reesen ja entisen työparinsa Stantonin vaiheita kerrattiin aika paljon, mutta se on ymmärrettävää koska sarjaa on ollut tarkoitus katsoa telkkarista yksi jakso viikossa. Näin kaksi kautta putkeen ahmineelle kertailua oli liikaa.
Kakkoskauden aikana Root (Amy Acker) muuttuu moniulotteisemmaksi hahmoksi, mikä on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Mukaan menoon saadaan myös agentti Samantha Shaw (näyttelijän oikea nimikin on hämmentävästi s-alkuinen; Sarah Shahi). Shaw on mielenkiintoisen kova mimmi, naisversio John Reesestä. Jengi kasvaa siis hiljalleen isommaksi.
*****
Kohde, 2. kausi (Person of Interest, 2012-13)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Amy Acker, Sarah Shahi, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Brennan Brown, Enrico Colantoni.

Jim Caviezel,
Michael Emerson,
Taraji P. Henson,
tv-sarjat,
viisi tähteä
maanantai 1. helmikuuta 2016
Tulossa: The Brothers Grimsby
Tulossa oleva Mark Strong -elokuva on toimintakomedia The Brothers Grimsby. Elokuvan ensi-ilta on helmikuun lopullta. Traileri löytyy alta. Vaikuttaa sen verran pöljältä, että saattaa olla jopa hauska. Ainakin on mielenkiintoiset näyttelijät messissä. Tämän haluan nähdä! XD
Ps. Finnkinolla näytti olevan oikein popparikipotkin leimattu ko. leffan mainoksin.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Avengers: Age of Ultron (2015)
Ehdottomasti yksi tylsimpiä Marvel-sarjan elokuvia. Lisää taikaesineitä joilla on maagiset voimat, sekä helevetin paljon pahoja avaruusörkkejä. Joista Ultron syntyy vahingossa Tony Starkin luomuksesta.
Oli tietysti ihan söpöä, että Mustalla Leskellä on sutinaa Hulkin kanssa. Ja että Hawkeyellä on perhe. Ja että Captain Americalla on aina tosi kireitä t-paitoja. Kivaa että Paul Bettany pääsi vihdoin näyttämään kasvonsa. Hassua että Aaron Taylor-Johnsonilla oli "aseenaan" vain treenivaatteita.
Tarina tuntui väkisin väännetyltä. Ehkä näitä leffoja on jo tehty liikaa. Tuli ikävä Tom Hiddlestonia.
**
Avengers: Age of Ultron (2015)
Ohjaus: Joss Whedon.
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Jeremy Renner, Aaron Taylor-Johnson, Paul Bettany, James Spader, Don Cheadle, Cobie Smulders, Anthony Mackie, Stellan Skarsgård.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
The Avengers (2012)
Captain America: The First Avenger (2011)
Captain America: The Return of the First Avenger (2014)
Thor (2011)
Thor: The Dark World (2013)

lauantai 30. tammikuuta 2016
Killers (2010)
Romanttinen toimintakomedia (voi apua, jo toi termi kuulostaa kamalalta) siitä, kun tyttö tapaa pojan, eikä tiedä että poika onkin oikeasti salainen agentti.
Katherine Heigl ja Ashton Kutcher ovat jotenkin epäsuhtainen pari. Molemmat periaatteessa söpöjä erikseen, mutta tällä kertaa molemmat kuin eksyneitä väärään elokuvaan. Tai ainakin väärän vastanäyttelijän kanssa. Tom Selleck on niin stereotypisen veemäinen appiukko, että jonkinlaista loppuratkaisua osasi odottaa siihen juonikuvioon. Toki ratkaisu oli mielestäni onnistunut ja yllättävä.
Ihan miellyttävää kertaviihdettä, mutta tuskin jaksaisin katsoa toiste. Ashton Kutcher on ärsyttävä, eikä Katherine Heigl vakuuta tyhmänä blondina. Roolijako olisi ollut uskottavampi toisin päin.
***
Killers (2010)
Ohjaus: Robert Luketic.
Pääosissa: Katherine Heigl, Ashton Kutcher, Tom Selleck, Catherine O'Hara.

Ashton Kutcher,
Katherine Heigl,
kolme tähteä,
toimintakomedia,
Tom Selleck
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)