tiistai 1. joulukuuta 2015

A Late Quartet (2012)

Huippusuosittu jousikvartetti alkaa hajoilla liitoksistaan, kun yksi jäsenistä sairastuu.


Tarina yllättää ihmissuhdekäänteillään ja näyttelijät ovat miellyttäviä. Näin klassisen musiikin ammattilaisena ajattelin, etteivät muusikot oikeasti suhtaudu noin tunteikkaasti työasioihin. Mutta sitten tajusin, että valitettavasti juuri niin jotkut oikeasti tekevät. Tappelevat jostain ykkösviulistin paikasta.

Mulla kesti vähän aikaa tajuta, että tässä se kvartetti on ilmeisesti niiden päätyö. Ovat niin suuria staroja. Siihen viitekehykseen nähden tuntui oudolta, että Daniel (Mark Ivanir) lisäksi valmisti viuluja (tai ainakin jousia?). Ihan niin kuin tuollaisilla olisi aikaa perehtyä soitinrakennukseen. (Tai mistäs minä mitään tiedän, en ole viulisti.)

Upea kuva!

Tällä kertaa annan täydet pisteet ja iiiison hatunnoston siitä, miten aidolta näyttelijöiden soittaminen näytti. (Taas pääsen tähän mun lempiaiheeseen, heh.) Oikeastihan musiikit (tietysti) soitti elokuvaa varten joku muu, mutta kerrankin se oli saatu näyttämään aidolta. Ja soittamista näytettiin paljon ja teoksen monia erilaisia osia. Ei siis suinkaan menty siitä mistä aita oli matalin. Mahtavaa!
   Oon soittanut itsekin joskus kauan sitten alttoviulua ja ainoa "virhe" jonka bongasin oli se, että jousikäden olkapää nousi välillä turhan ylös, joten se jos mikä on todella pientä. Ja no, ehkä noinkaan kokeneet muusikot eivät päättäisi luopua nuoteista kesken keikan.
 
Sellisti Nina Leen lähinnä arvasin oikeaksi muusikoksi. Muuten soittamisensa fyysinen elekieli olisi saattanut vaikuttaa ylinäyttelemiseltä, heh.


Näyttelijöiden ikäerot oli pakko tarkistaa, kun Peter (Christopher Walken) moneen kertaan mainitsi olevansa 30 vuotta muita vanhempi. Walken on syntynyt 1943, Catherine Keener 1959, Philip Seymour Hoffman 1967 ja Mark Ivanir 1968. Eli Walken on todellisuudessa vain 16 vuotta vanhempi Keeneriä ja 25-26 vuotta noita muita. Ja kun Alexandra (Imogen Poots) sitten alkaa vehdata Danielin kanssa, niin mainittakoon että Pootsilla ja Ivanirilla on ikäeroa 21 vuotta.

Mielenkiintoinen fakta: Elokuvassa Parkinsonin tautia sairastavia esittävät henkilöt olivat sitä oikeastikin, nimittäin Brooklyn Parkinson Group. Jälleen, nostan hattua.


****
A Late Quartet (2012)
Ohjaus: Yaron Zilberman.
Pääosissa: Catherine Keener, Philip Seymour Hoffman, Mark Ivanir, Christopher Walken, Imogen Poots.

2 kommenttia:

  1. Tästä olen harmikseni nähnyt vain jonkun pätkän, mutta sen perusteella oli kyllä todella koukuttavaa draamaa ja olen jo pitkään halunnut nähdä koko elokuvan. P.s. en olisi koskaan uskonut Keeneria jo melkein kuusikymppiseksi!!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D