maanantai 31. elokuuta 2015

Eternal Law, 1. kausi (2012)

"Next time send me somewhere simple. Like Iraq."

Enkelit laskeutuvat Maahan ja ottavat roolin yhteiskunnasta, tässä tapauksessa lakimiehien muodossa, ja auttavat ihmisiä.

Perusidea on siis älytön, mutta siitä huolimatta sarja onnistuu olemaan ihan mukiinmenevä. Oikeastaan ilman tuota enkelihömpötystä tämä voisi olla yksinkertaisesti vain mielenkiintoinen draamasarja. Enkeleiden siipiä ei onneksi kovin usein näytetä, sillä ne ovat kamalan näköiset.
 
Pääroolissa nähtävä Samuel West on kiva ja sydämensä valittua esittävä Hattie Morahan aivan ihana. Enkeleiden jonkinlaista hanhiemoa ja taloudenhoitajaa esittävä Orla Brady on itselleni uusi kasvo, mutta oikein sympaattinen. On aina mukavaa nähdä Stephen Dillane, hän on takuuvarma. Tobias Menziesillä on mielenkiintoisin rooli tarinan pahiksena ja hän ottaakin kaiken ilon irti herkullisesta hahmostaan, sitä oli hauska katsoa.

Sarja ei ensimmäisen kauden jälkeen saanut jatkoa. En tiedä johtuuko siitä, mutta 1. kauden kuuden jakson aikana tarina saa jonkinlaisen lopun ja muodostaa siten hyvän paketin. Jatkoa ei siis jää edes kaipaamaan. Hyvä näin.





Tämä on muuten blogin 500. arvostelu!

***
Eternal Law, 1. kausi (2012)
Creators: Matthew Graham, Ashley Praroah.
Pääosissa: Samuel West, Ukweli Roach, Hattie Morahan, Orla Brady, Tobias Menzies, Stephen Dillane, Mark Umbers, David Bradley.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D