perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lucy (2014)

Scarlett Johansson on hieman hukassa elämässään oleva Lucy. Sitten Lucy ottaa vahingossa liikaa huumeita ja alkaa saada superominaisuuksia. Lucy pystyy hiljalleen käyttämään suurempaa ja suurempaa osaa aivotoiminnastaan. Toisaalla aiheesta luennoi Morgan Freeman. Lucy sotkeutuu pahisten huumebisneksiin ja ryhtyy pelastamaan maailmaa.

Periaatteessa aiheesta olisi siis saanut viihdyttävän supersankarielokuvan, miinus se että voimia saatiin huumausaiheista lähtöisin. Johansson on jokseenkin outo valinta päärooliin. Siitä huolimatta että hän on hoitanut tonttinsa Marvel-leffojen Mustana leskenä oikein hyvin, olisin toivonut Lucyksi vaikka Angelina Jolieta... Johansson on vakuuttavampi elokuvan alussa panikoivana naisena, kuin tarinan edetessä pahiksia lahtaavana sankarina.

Aihepiiri on samanlainen kuin elokuvassa Rajaton. Arvasinkin ettei Lucy voi olla yhtä hyvä. Ja silti petyin. Lucy oli aivan liian scifi minun makuuni. Varsinkin loppupuolella meni överiksi.

Vasta lopputeksteistä luin ohjaajan olevan maineikas Luc Besson, jonka nimi muistetaan edelleen elokuvista Léon sekä Tyttö nimeltä Nikita. Pakko tunnustaa että Lucy on kuitenkin ensimmäinen Bessonin elokuva jonka olen nähnyt.


**
Lucy (2014)
Ohjaus: Luc Besson.
Pääosissa: Scarlett Johansson, Morgan Freeman, Amr Waked, Min-sik Choi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D