tiistai 26. helmikuuta 2013

Oscareiden jälkipyykki

Parhaan elokuvan palkinnon sai Argo. Ohjaaja Ben Affleck oli sympaattisen hämmentynyt voitosta, pelkäsin että kaverilta menee jalat alta. Parhaasta ohjauksesta palkittiin Ang Lee, elokuvasta Piin elämä. Tämä oli Leen toinen Oscar. Edellisen hän sai samassa kategoriassa leffasta Brokeback Mountain. Parhaaksi animaatioksi valittiin Urhea ja parhaan ulkomaisen elokuvan pystin sai Michael Haneken Amour.

Pääosista palkittiin Jennifer Lawrence (Unelmien pelikirja) ja Daniel Day-Lewis (Lincoln). Sivuosista palkittiin Anne Hathaway (Les Misérables) ja Christoph Waltz (Django Unchained).

Isoimmat palkinnot jakautuivat siis vähän sinne tänne, eikä selkeää voittajaa ollut tänä vuonna. Piin elämä sai neljä pystiä, Argo ja Les Misérables molemmat kolme.

Skyfallin tunnari palkittiin parhaana lauluna, jee. Puvustuksesta palkittiin Anna Karenina ja maskeerauksesta Les Misérables.

Olin hieman yllättynyt Jennifer Lawrencen voitosta, sillä palkintoa povattiin Jessica Chastainille (Zero Dark Thirty). Chastain on niin upea näyttelijä, että olisin suonut palkinnon hänelle. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Hugh Jackman (miespääosa, Les Misérables) olisi myös pystinsä ansainnut. Parhaan elokuvan ehdokkaita oli tänä vuonna yhdeksän. Oma leffamakuni on viime vuosina mennyt aika tavalla ristiin akatemian kanssa.


Juontaja Seth MacFarland oli mielestäni loistava. Gaalan teemana oli elokuvamusiikki ja illan aikana nähtiin toinen toistaan hienompia musiikkinumeroita, esimerkiksi Les Misérablesista:


Gaalan erikoisuudet: 
   Parhaasta naispääosasta oli ehdokkaana 9-vuotias Quvenzhané Wallis (Beasts of the Southern Wild), ollen kaikkien aikojen nuorin Oscar-ehdokas. 
   Best Sound Editing -pysti jaettiin kahdelle elokuvalle; Skyfall ja Zero Dark Thirty. Tällaista on tapahtunut vain viisi kertaa aiemmin.

Gaalan söpöin pari:

Naomi Watts ja Liev Schreiber.

1 kommentti:

  1. Must kyl tuntuu et Chastainin peli oli menetetty jo kuukausia aikaisemmin gaalaa, kun elokuvan vesikidutus kohtauksista alko nousemaan huhu tai jotain muuta vastaavaa. Lawrencen suurin kilpailija oli Emmanuelle Riva elokuvasta Amour, jossa hän oli täydellinen. Mutt koska Oscar on usalainen palkinto ja Riva on ranskalainen ja Lawrencella on Hollywoodin tehokoneisto takanaan (Harvey Weinstein saa kenelle tahansa Oscarin) hän voitti ja ei suoritus huono ollut. Toisin kuin Streepin voitto Viola Davisin sijaan viime vuonna. =) haha

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D