maanantai 2. huhtikuuta 2012

Aussie Blog Awards 2012

Kaltaiseni hieman geek leffabloggari kulkee Star Wars -pipo päässä ja Batman-korvikset korvissa, autuaan tietämättömänä siitä mikä on in. (Paitsi jos se in sattuu olemaan jotain mikä pyörii leffateatterissa.) Niinpä kuulin nyt vasta viime viikolla pidetyistä Aussie Blog Awarseista. Kaivauduin kolostani googlettamaan ja voin todeta, että monissa muoti- ja lifestyleblogeissa tästä on kohistu jo viikkoja.

Trendi-lehti ja Aussie-hiustuotemerkki siis ovat järjestäneet ensimmäisen virallisen blogigaalan, jossa palkitaan Suomen parhaita blogeja. Mielestäni aivan mahtavaa! Bloggailu ja sen saama valta-asema on mielenkiintoinen ilmiö, josta tämä vuosikymmen varmasti tullaan muistamaan. Hienoa että siitä on tullut harrastus (tai työ) josta jaetaan jo palkintojakin. :)

Palkintoja jaettiin tänä vuonna viidessä kategoriassa, joista yksi oli Reader's Choice, eli lukijat saivat äänestää omaa suosikkiaan netissä. Jo kategorioiden nimet kertovat millaisia blogeja näissä kisoissa haetaan. Missä on kategoria Best Movie Blog??! No, ehkä ensivuonna. ;)

Tässä kuitenkin voittajat tältä vuodelta, jos haluatte käydä tutustumassa:
Best Beauty Blog - Saara Sarvas
Best Fashion Blog - Fashionweek 2.0
Best Lifestyle Blog - Kaikki mitä rakastin
Aussome and Unique - Paras aika vuodesta
Reader's Choice - Marianna

4 kommenttia:

  1. Niinpä. Tosin tällaiset miehiset heteromiehet, kuten traileritiimin jäsenet, kokevat ajoittain olevansa hiukan väärässä paikassa... Sekä sukupuolensa, että sen piirteen puolesta, että blogit tuntuvat monesti liittyvän järjettömään kulutushysteriaan...

    Ei toki leffablogit, minkä vuoksi sellainen kategoria voisi olla ihan terveellä pohjalla ;)

    VastaaPoista
  2. Komppaan Traileririnkiä, "mitämullonpäällätänään"-blogit kaltaisineen ovat räjähdysmäisesti kasvaneet (ja tietyssä tyttöjen ikäluokassa vieläpä), kysymys kuuluu onko se ilmiö sitten niin hyvä... Nykyisin ei varmaan ole aihetta mistä joku ei blogia pitäisi, mutta ne (itsestä) kiinnostavimmat tuntuu hukkuvan edellämainittujen alle.

    Onneksi tuon kulutushysterian vastapainona jotkut bloggaa myös ekologisista valinnoista ja elämäntavoista, mutta on kaiketi se Urpilaisen shoppailukehotus mennyt aika monille päähän.... ;D

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista myös, että esim. käsityö- ja ruokablogit ovat tosi iso blogiryhmä, mutta nekin oli jätetty pois. Että hieman sisäpiirin touhulta vaikuttaa, sori vaan. Tietysti olisi hauskaa, että tällaisia palkintoja jaettaisiin joka vuosi ja ekasta vuodesta varmasti kehitystä tapahtuu.

    VastaaPoista
  4. *Huoh*
    Ehkä tässä trendilehdellä on oma lehmä vähän turhan syvällä ojassa... Onko joku katsonut sitä blogistania-ohjelmaa että missä teemoissa se liikkuu??!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D