keskiviikko 8. joulukuuta 2010

On tänään onnen päivä, ei murheestä häivää!

Tai oikeastaan se onnen päivä oli eilen. :)

Eilen istuin kotisohvalle laittaakseni tavalliseen tapaan viikon aikana tulevat tv-ohjelmat tallennukseen. Kun on epäsäännölliset työajat, ei mitään sarjoja ehdi seuraamaan ilman tallentavaa digiboxia. Viime viikkoina sarjakimara on ollut hyvin selkeä: torstaina Criminal Minds ja Midsomerin murhat, sekä sunnuntaina neljän jakson Frendit-putki.

Olen jotenkin tosi nirsoilija, kun on kyse sarjaboxien ostamisesta. Pidän niitä sen verran kalliina, että toistaiseksi mulla on ollut omana vain ekat kaudet Frendejä ja Criminal Mindsia - kahta lempparisarjaani. Eli kun tähän aikaa vuodesta kysellään, että mitäs toivot joulupukilta, on mulla ollut selkeä vastaus valmiina: Criminal Mindsin toinen tuotantokausi, kiitos.

Eilen sitten digiboxia räplätessäni totesin, ettei tällä viikolla mitään Midsomerin murhia tule. Tutkin ohjelmatietoja tarkemmin ja totesin, että sarja on ilmeisesti taas jäänyt tauolle. No eipä siinä vielä mitään.

Mutta samalla selvisi myös, että Nelosella on näyttämättä Criminal Mindsin neljännestä kaudesta enää kaksi jaksoa, jonka jälkeen sekin jää tauolle! Siis voi hyvänen aika, juurihan se vasta alkoi!


Ymmärrätte varmaan, että siinä vaiheessa alkoi hiipiä suru puseroon! :(


Kun mies sitten tuli töistä, muistin tietysti purkaa tätä suruani hänellekin - tietysti oikein kovaan ääneen valittaen. Mies ilmeisesti tunsi sympatiaa, koska kävi hakemassa jostain piilosta joululahjapaketin ja sanoi, että saan avata sen jo!

Ja paketista paljastui...


Criminal Mindsin toinen kausi!


JA kolmas kausi!!


JA neljäs kausi!!! :D



Voitte kuvitella, että tämä tyttö oli sen jälkeen yhtä hymyä! Että jos minusta ei vähään aikaa kuulu mitään, niin olen kotisohvalla viettämässä laatuaikaa Aaron Hotchnerin, Jason Gideonin, Spencer Reidin, Elle Greenawayn, Emily Prentissin, David Rossin, Jennifer Jareaun ja Penelope Garcian kanssa. :)

7 kommenttia:

  1. Oi, ihana lahjaidea, noin runsaasta paketista riittää katsottavaa kevyesti pitkäksi aikaa. (: Minä en ole koskaan Criminal Mindsille lämmennyt (en tosin ole pahemmin seuraillutkaan) mutta Frendit on ollut jo vuosia suosikkisarjojen joukossa. Finaaliepisodi löytyy vhs:lle nauhoitettuna (nostalgiaa :D) ja kaikki kaudet dvdllä, niihin en ole vieläkään ehtinyt kyllästyä.

    VastaaPoista
  2. Olisit mieluummin pyydellyt niitä Frendejä. ;)

    Mutta kiva mies sulla. :)

    VastaaPoista
  3. Sarjasta en osaa mitään sanoa kun ei ole yhtään jaksoa nähtynä, mutta ompa ihana mies :DD
    Ihan itte pitäis itelle ostaa joululahjaksi tallentava digiboxi, helpottashan se montaa asiaa...tosin sitte joka sunnuntaista menis 20h telkkarin ääressä xD

    VastaaPoista
  4. Kuten sinulle taisin Facebookissakin todeta, Matthew Gray Gubler on maailman lahja nörteille tv-hahmoille ;O) Minä en tajua miten CM-kausi meni näin nopesti, varsinkin kun luin jostain että radikaaleja cast-muutoksia on tulossa!!

    VastaaPoista
  5. Mikaela: Ainakin JJ eli Jennifer Jareau, jota esittää A.J. Cook, on lähtenyt jo sarjasta. Hänen tilalleen on tullut joku toinen nainen, en nyt muista näyttelijää, Rachel jotain... Muuta en tiedä.

    VastaaPoista
  6. On sulla ihkutin mies! Mistä noita voi pyytää jouulahjaksi? Miestä siis, en niin perusta Criminal Mindsista (varmpaan perussynti sun kirjoissasi :))

    VastaaPoista
  7. Ehei, ei perussynti ollenkaan. Mä en harrasta sitä, että kaikkien pitäisi tykätä siitä mistä mäkin. Niinhän sitä sanotaan, että yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja molemmat tulee naitua. :D

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D