perjantai 12. marraskuuta 2010

Repo Men (2010)

Kaiken odottamisen jälkeen (ensin täällä, sitten täällä ja vielä täällä) Repo Men osoittautui pettymykseksi. Okei, odotukset oli tietysti korkealla, mutta esimerkiksi Robin Hood lunasti korkeat odotukseni aikoinaan. Repo Men sen sijaan ei.

Oli ihan mukavaa viettää pari tuntia Jude Law'n ja Liev Schreiberin seurassa. Mikäs siinä. Elokuva alkoikin ihan lupaavasti. Tiedossa puolitoistatuntinen kunnon toimintaräiskettä höystettynä sopivan ristiriitaisilla biisivalinnoilla. Ymmärsin ettei verenvuodatusta ollut tarkoitus ottaa kovin tosissaan, pääasia on viihtyä. Remy (Jude Law) ja aisaparinsa Jake (Forest Whitaker) ovat melko sekopäisiä bestiksiä. Tuli jopa vähän Kick-Ass mieleen, vaikkei tämä niin selkeästi ollutkaan komedia.

Kunnes mukaan tungettiin kovin vakavaa ihmissuhdedraamaa. Remyn perhe-elämä on retuperällä ja vaimo lähtee vieden lapsenkin mennessään. Remy löytää kuitenkin pian Bethin (Alice Braga) piristyksekseen. Yritys oli ihan hyvä, mutta päähenkilön suhde molempiin naisiin jäi vähän pinnalliseksi.

Musiikkivalinnat huononivat tasaisesti elokuvan edetessä. On tietysti mukavaa kuulla Swayn ja Dream A'n kaltaisia hittejä, mutta en menisi niitä scifileffaan sotkemaan.

Elokuva on aiheellisesti K18. Verenvuodatusta ja elinsiirtoja näytettiin ihan kiitettävästi. (Huomatkaa sarkasmi.) Loppupuolella silpomiseen sekoitettiin vielä todella omituisella tavalla erotiikkaa. Sitä ratkaisua en ihan ymmärtänyt. (Muistaakseni tähän kohtaukseen oli vielä sotkettu Sing It Back. Tosin en ole muistikuvastani enää varma. Joku tosi epäsopiva biisi se oli kuitenkin.) Päähenkilön esiintyminen yhtäkkiä laracroftmaisena toimintasankarina herätti lähinnä hilpeyttä.

Tekijät eivät ole osanneet päättää missä genressä pysyä. Tarinasta olisi pitänyt tehdä selkeästi draama-trilleriä tai sitten tyylikästä ja siistiä toimintaräiskettä. Nyt yritettiin tehdä molempia niin, että lopputulos vajoaa suohon.

Jude Law ei mielestäni ole parhaimmillaan toimintasankarina. (Hän pystyy selvästi parempaankin kuin romanttisiin komedioihin. Esimerkiksi Pirullista peliä oli loistava osoitus miehen näyttelijäntaidoista.) Tietysti Gerard Butlerkin on tehnyt jo kaikki mahdolliset toimintaroolit ja Hollywood-näyttelijät alkavat käydä vähiin. Tähänkin olisi tuonut mukavaa piristystä, jos päähenkilö olisi ollut nainen.

Forest Whitakerin elokuvia en ole juurikaan nähnyt. Tässä hän jätti vähän kylmäksi. Liev Schreiber esittää aina vakuuttavasti kusipäätä, kuten tälläkin kertaa. Roolinsa oli loppujen lopuksi aika pieni, eikä suinkaan töidensä parhaasta päästä, jos nyt ei huonoimpiakaan. Hahmonsa kohtalo ratkaistiin lopulta turhan nopeasti. Täydet pisteet kyllä hienosta loppukuvasta, mies makaamassa omassa verilammikossaan. (Sori jos spoilasin tämän. Mutta leffaa katsoessa huomaatte, ettei siinä ole muutenkaan juuri mitään yllättävää.)

Loppuratkaisuyritelmästä tuli vähän mieleen Kuudes aisti. Se oli ehkä tarkoituskin. Elokuva tosin oli niin sillisalaatti, ettei sitä enää loppuratkaisulla pelasteta.


**
Repo Men (2010)
Ohjaus: Miguel Sapochnik
Pääosissa: Jude Law, Forest Whitaker, Alice Braga, Liev Schreiber.

2 kommenttia:

  1. Teki mieli jossain vaiheessa varottaa, että pidä odotuksesi hieman alempana, elokuva oli mullekin todellinen pettymys, mutta ei viitsi mennä sotkemaan muiden fiilistä ja mulla kun tuntuu olevan välillä aika eroava maku (verrattuna kaikkiin muihin :)) elokuvien suhteen.

    VastaaPoista
  2. No mä varmaan olisin katsonut tämän varoituksista huolimatta. Mut joo, oon kuullu muiltakin nyt jälkikäteen negatiivisia kommentteja. Mutta makuasioita, voihan joku tykätäkin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D