tiistai 18. toukokuuta 2010

100 satunnaista leffa- ja tv-asiaa minusta, #1

Paivin ja Sooloilijan hengessä minäkin aloin listata asioita. Koska tykkään tehdä listoja ja puhua itsestäni, tulee tästä piiiitkä postaus. :)


1. Kun olin pieni, meillä kotona katsottiin paljon vanhoja kotimaisia elokuvia, joista tykkään edelleen: Kulkurin valssi, Kaivopuiston kaunis Regina, Opri, Valkoiset ruusut, Komisario Palmu-elokuvat.

2. Olin kuulemma tuolloin ihastunut Suomisen Olliin.

3. Lisäksi meillä oli äänitettynä yhden VHS:n verran Pulttibois-sarjan jaksoja. Niitä tuli katsottua paljon.

4. Vanhoista kotimaisista elokuvista suurin suosikkini on Me tulemme taas. Tapio Rautavaara on hurmaava.

5. Oon nähnyt Cocktailin noin sata kertaa ollessani ehkä ala-asteella. Parasta leffassa oli se, kun Tom Cruise heitteli hienosti pulloja.

6. En kyllä erityisesti pidä Tom Cruisesta.

7. Muistan kuinka suutuin siskoilleni, kun he eivät antaneet mun katsoa Cujoa. He selittivät jotain ikärajoista, mutta luulin tietysti heidän huijaavan. Olin siis varmaan tosi pieni. Leffan ikäraja on 15...

8. Näin Cujon ensimmäisen kerran joku aika sitten ja se oli tässäkin iässä aika kammottava katsoa.

9. Leijonakuningas oli ensimmäinen, jonka olin katsomassa elokuvateatterissa. Itkin Mufasan kuollessa. Lopussa itkin onnesta, kun aikuinen Simba nousee sinne kalliolle ja karjaisee ja kaikki naarasleijonat karjaisevat takaisin ja Simbasta tulee laumanjohtaja.

10. Lapsuudenkodissani käytiin elokuvateatterissa vain harvoin, enkä muista että leffoja olisi vuokrattu juuri koskaan.

11. Leffaharrastukseni onkin lähtenyt lapasesta vasta viime vuosina.

12. Viime aikoina oon oivaltanut, että hyvän leffan voi käydä katsomassa teatterissa usemmankin kerran. Näin kävi Sherlock Holmesin, Kick-Assin ja Robin Hoodin kanssa.

13. Ala-asteella ja vielä yläasteellakin tykkäsin monista tv-sarjoista, jotka takuulla olisivat nykyisin mielestäni huonoja. Monet näistä tulivat MTV3:lta illalla puoli yhdentoista jälkeen: Silkkiä ja luoteja (Silk stalkings), Vaaralliset kurvit (Dangerous curves), Kovat piipussa (Street Justice), Näkymätön mies (The Invisible Man), Fastlane, Mr and Mrs Smith, Taivaan vallat (The Cape), Nooan perilliset (Second Noah), Savannah, Kameleontti (The Pretender), Teräsmieheni (Lois & Clark).

14. Suurimman osan tuosta ajasta olin kuitenkin rakastunut Benjamin Brattiin, katsottuani Kovaa lakia.

15. Ja voi miten onnellinen olin, kun hän alkoi seurustella Julia Robertsin kanssa, koska sen jälkeen hänen kuviaan oli paljon enemmän lehdissä. Mulla on hämärä muistikuva, että liimasin niitä päiväkirjaani.

16. Joka tapauksessa Benjamin Brattilla on edelleen paikka sydämessäni.


17. Kuudennella olin suuri Spice Girls -fani ja kävimme kaveriporukalla katsomassa Spice Worldin. Kotimatkalla roikuimme kiljuen ulkona auton ikkunoista.

18. Ala-asteella ollessani telkkarista tuli tv-sarja Jaettu maa (North and South), josta tykkäsin kovasti.

19. Sarja teki niin suuren vaikutuksen, että joku aika sitten katsoin sen kokonaisuudessaan uudestaan ja se oli edelleen aivan mahtava. Kaksi ensimmäistä kautta ovat hyvät, mutta kolmas ihan kuraa. Se on myös tehty niin paljon aiempia kausia myöhemmin, etten oikeastaan laske sitä sarjaan kuuluvaksi.


20. Tykkään kovasti fantasia- ja seikkailuelokuvista.

21. Suurin suosikkini on Matthew Vaughnin Stardust eli Tähtisumua.

22. Muistan kun katsoin Stardustia ensimmäistä kertaa ja jo kesken elokuvan ajattelin: "Tää on niiiin mun leffa!"

23. Tällä hetkellä oon tietoisesti Stardust-lakossa, enkä saa katsoa sitä pitkään aikaan. Koska oon nähnyt sen niin monta kertaa, että sen paras taika alkaa heiketä. Haluan katsoa sen pitkän ajan päästä, innostua uudestaan ja todeta että "en muistanutkaan että tää oli näin hyvä".


24. Kaikki Harry Potter -elokuvat on pakko nähdä, vaikka kirjat ovat paljon parempia, enkä ole ollenkaan vakuuttunut Daniel Radcliffen näyttelijäntaidoista. Siitä huolimatta vietän toisinaan mielelläni aikaa Tylypahkan käytävillä.

25. En ole nähnyt yhtäkään Taru Sormusten herrasta -leffaa.

26. Mielestäni Twilight-elokuvat ovat ihan hirveän huonoja. Ne ovat myös hyvä esimerkki siitä, miten elokuvat ovat makuasioita.

27. Oon nähnyt Schindlerin listan kerran. Se oli niin pitkä, että en ehtinyt katsoa sitä yhdeltä istumalta, mutta silti se teki suunnattoman vaikutuksen.

28. Elokuvan lopussa itkin ihan hillittömästi. Suorastaan Niagaran putoukset -itkua, jolle ei meinannut tulla loppua. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.

29. Nykyisin pelkän Theme from Schindler's list:n kuuleminen saa mut kyyneleiden partaalle. Niinpä en laita tähänkään mitään linkkiä ko. kappaleeseen. YouTubesta löytyy.


30. En pysty katsomaan elokuvia, joissa on minkäänlaista seksuaalista väkivaltaa. Tästä syystä multa on jäänyt kesken mm. elokuvat Boys don't cry (yksi kaverini kertoi että olivat katsoneet tämän yläasteella koulussa!), Miehet jotka vihaavat naisia ja Crash. Myös Päämääränä Cold Mountain teki tiukkaa.

31. Sen sijaan tykkään leffoissa ns. siististä väkivallasta, jolle oon antanut termin James Bond -väkivalta. Sellaisissa elokuvissa osapuolet ovat vähintään taistelulajien taitajia ja nousevat aina pystyyn vaikka miten saavat turpaansa.

32. Väkivalta voi olla jopa hauskaa, esimerkkinä Kick-Ass.

33. Jätän väliin leffat, joissa on enemmän koneita kuin ihmisiä.

34. Jätän väliin leffat, joissa nuoret miehet ajavat autoilla eikä juuri muuta tapahdu.

35. Mielestäni näyttelijän viehätysvoimaa lisää suunnattomasti jos hänellä on kaunis ääni. Esimerkkinä tästä tietysti Mark Strong - jota jaksaisin kuunnella vaikka hän lukisi puhelinluetteloa läpi - mutta myös Russell Crowe, Liam Neeson, Clint Eastwood, Michael Caine ja Nicole Kidman. Tai sitten vastaavasti ihanan äänen lisäksi ihana aksentti, esimerkkinä Hugh Jackman.

36. Joillain näyttelijöillä taas on ääni, joka ei ehkä ole suoranaisesti ruma, mutta ei sovi heille yhtään. Esimerkiksi Sienna Miller, Cameron Diaz, Leonardo Dicaprio ja Keanu Reeves.

37. Keanu Reeves on mielestäni yksi huonoimpia näyttelijöitä mitä Hollywoodista löytyy.

38. Mielestäni Cate Blanchett on kovasti samannäköinen kuin oma äitini nuorempana.

39. Vasta viime aikoina oon alkanut valikoida leffoja myös ohjaajien perusteella. Mutta oon siinä ihan lapsenkengissä.

40. Titanicin ilmestyessä en pitänyt elokuvasta, koska en pitänyt Leonardo Dicapriosta.

41. Mieheni on aikoinaan käynyt katsomassa Titanicin leffateatterissa kolme kertaa, koska kahdella ensimmäisellä kerralla nukahti kesken elokuvan.

42. En uskalla katsoa paljoakaan kauhuelokuvia. Mutta vain siksi, että inhoan sitä nykyisten kauhuleffojen säikähdysmomenttia.

43. Siitä huolimatta oon tykännyt suurimmasta osasta näkemistäni kauhuleffoista.

44. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni painajaisia jonkun leffan takia. Sen sijaan Poliisi-tv:n takia kyllä.

45. Tykkään musikaalielokuvista. Ne ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Lemppareitani ovat West Side Story, Sweeney Todd ja Moulin Rouge.

46. Oon nähnyt West Side Storyn (1961) noin sata kertaa ja yläasteella pidin siitä tunnin mittaisen esitelmän.

47. Muistan kuinka yläasteikäisenä paasasin yhdelle kaverilleni loputtomasti West Side Storyn juonesta ja pakotin hänetkin kuuntelemaan soundtrackia.


48. Joitain elokuvia jaksan katsoa yhä uudestaan ja uudestaan. Varsinkin jos niiden maailma on hyvin kaukana omastani ja voin niitä katsoessa käydä jossain muualla.

49. Mun pahin guilty pleasure on ehdottomasti Prinsessapäiväkirjat 2. Lähipiirissäni mulle kuittaillaan tästä aika usein.

50. Toinen guilty pleasure on Sinun, minun & meidän. Se pitäisikin katsoa taas uudestaan.

8 kommenttia:

  1. Tähtisumua on minustakin aivan ihana elokuva. Kirja on myös loistava, ja tässä onkin käynyt sellainen harvinainen sattumus, että kirja ja elokuva ovat yhtä hyviä. Molemmat omalla tavallaan.

    Fanitan tyhmiä teinileffoja, mutta Prinsessapäiväkirjat ja sen jatko-osa olivat minullekin liikaa. :-)

    Spice World sen sijaan on mahtava elokuva. Älkööt kukaan väittäkö tässä vastaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä lista ;O) Mutta leffahullu joka ei ole nähnyt Lord of the Rings-trilogiaa? Taidat olla ainutlaatuinen ;O) En muuten usko että Twilight-leffoja kovin moni pitää HYVINÄ, kyse taitaa olla jostain muusta, krhm...

    VastaaPoista
  3. Ehdoton suosikkini oli se, että miehesi on käynyt katsomassa Titanicin kolme kertaa vain, koska nukahti kahdella ensimmäisellä :D Eipähän ainakaan luovuttanut!

    Omistin joskus Prinsessapäiväkirjat 2 DVD:llä, mutta myin sen pois, koska en tykännyt siitä. Toisaalta tekisi mieli katsastaa se uudestaan, sillä en muista kyseisestä elokuvasta mitään.

    Tykkään itsekin Stardustista! Katsottiin se joskus kaverin kanssa ja seuraavana päivänä ostin sen itselleni ja katsoin kaksi kertaa :D Kirjan luin vasta elokuvan jälkeen, mutta siitä en tykännyt ihan yhtä paljoa, vaikka loppu olikin mielenkiintoinen elokuvan loppuun verrattuna.

    Minullakin kesti kaaauan ennen kuin jaksoin katsoa LotR-trilogian ihan kunnolla läpi ja sitten ihastuinkiin siihen oikein kunnolla. Yhdelle elokuvalle pitää varata aina kokonainen päivä, koska haluan aina tsekata myös kaikki ekstramateriaalit!

    Minusta tuntuu, että teen tämän listan vielä itsekin, näitä on niin hauska lukea! Ja rakastan luonnollisesti niin elokuvista kuin itsestänikin puhumista ;)

    VastaaPoista
  4. "46. - - noin sata kertaa ja yläasteella pidin siitä tunnin mittaisen esitelmän" -haha, kuulostaapa tutulta, tosin mun kohdalla se oli Bram Stokerin dracula :D leffasta tulee edelleen aika nostalginen fiilis vaikkei mikään suuri taidonnäyte ehkä olekkaan. ope oli tuolloin ainakin esitelmään tyytyväinen :D

    Näihin on törmänny jo niin monessa lehvablogissa että täytyy varmaan ittekkin rustata, kunhan ajatuksenjuoksu sattuu olemaan vilkkaimmillaan...

    VastaaPoista
  5. Sä unohdit Alan Rickmanin! Mä voisin kuunnella kun se lukee puhelinluettelon vähintään kaksi kertaa :D Pitäis katsoa lotrit uudestaan, siitä alkaakin olla jo useita vuosia.

    VastaaPoista
  6. Anzi ja Eve: Oon kans lukenut Tähtisumua-kirjan ja tykkäsin siitäkin. En kyllä muista loppuratkaisusta mitään erikoista... Ostin kirjan joku aika sitten omaksi ja se pitäiskin lukee uudestaan. :)

    tuija: Mä tosiaan unohdin Alan Rickmanin!

    Jee tehkää muutkin näitä listoja, nää on hauskoja! :)

    VastaaPoista
  7. Yhdyn kommentteihin Stardustista - sekä kirja että leffa ovat aivan ihania. Anzin tapaan minun mielestäni kerrankin leffa tekee oikeutta kirjalle, Gaimanin maailma on saatu hienosti vangittua filmille.

    Noita puhelinluetteloääniä on muutamia. Alan Rickman on kieltämättä yksi sellainen.

    Hauska lista! :)

    VastaaPoista
  8. Joo, oli hauska huomata miten tarkasti leffa seuraa kirjaa. Mutta Gaiman onkin ollut elokuvanteossa mukana.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D