Elokuva kiinnosti lähinnä Emily Bluntin ja Anthony Hopkinsin takia. Halusin ehkä myös vähän koetella itseäni ja testata pystynkö katsomaan kauhuleffan elokuvateatterissa. Tämä oli siis elämäni toinen kerta kun näin tapahtui. (Oon kuullut kommentteja, ettei Wolfman edes ole kauhuleffa vaan jotain fantasiataruja. Mun mittapuulla se oli kyllä ihan tarpeeksi pelottava, joten kauhua siis.)
Tarinan päähenkilö Lawrence (Benicio Del Toro) palaa kotiinsa vuosien jälkeen, kun saa kuulla veljensä Benin kadonneen. Vanhassa kotitalossa (tässä tapauksessa kartanossa) asuu Lawrencen isä Sir John (Anthony Hopkins) ja veljen kihlattu Gwen (Emily Blunt). Päästyään paikalle Lawrence saa kuulla, että veli on löytynyt kuolleena ja pahasti raadeltuna. Taikauskoiset kyläläiset levittävät huhuja hirviöstä, joka olisi syyllinen myös muihin kuolemantapauksiin. Lawrence päättää (tietysti) ottaa selvää mitä veljelleen oikeasti tapahtui.
Periaatteessa tykkään tällaisista fantasialeffoista, joissa synkillä nummilla juoksentelee pelottavia yliluonnollisia olentoja. Siinä mielessä kaikki ainekset olikin kohdallaan; vanha kartano (vain kummitukset puuttuivat) ja pikkukylä täynnä taikauskoisia ihmisiä valmiina häätämään hirviön soihdut tanassa.
Vaikka leffasta kaikki peruselementit löytyikin, oli se myös kliseitä täynnä. Päähenkilöllä on tietysti rankka lapsuus, äiti kuollut ja isän kanssa viileät välit (kuin milläkin Disney-hahmolla). Lopussa on taistelukohtaus ja kartano palaa. Ihmissudeksikaan ei muututa täydenkuun aikaan, vaan ainoastaan silloin kun se tulee esiin pilven takaa. Mikä on tietysti koko ajan.
Ja niin kuin kaikissa elokuvissa, tässäkin sankari ehtii sanoa muutaman repliikin ennen kuin kuolee rakkaansa käsivarsille. Tällaisella hetkellä yleensä vannotaan rakkautta tai tunnustetaan leffasta riippuen joko isyys tai murha. Myöskin "I'm sorry" tai "Thank you" ovat usein käytettyjä. Wolfmanissa nähtiin viimeksi mainittu.
Leffan suurin vika oli tarina. Tai lähinnä sen puute. Aluksi ei tapahtunut oikein mitään. Lawrence palaa kotiin, muuttuu ihmissudeksi ja sitten odotinkin vain loppuratkaisua. Hyvin varhaisessa vaiheessa selvisi, että liikkeellä on kaksi susihukkaa ja arvasin kuka se toinen on. Myös rakkaustarina oli aika heppoisissa kantimissa. Del Toron ja Bluntin välillä ei iskenyt minkäänlaiset kipinät. Näin laimeaa valkokangasrakkautta en ole nähnytkään vähään aikaan.
Toinen ongelma oli mielestäni Benicio Del Toro, joka oli pääroolissa niiiiin huono. Siis voi tylsyys, kun ei jaksanut kiinnostaa miten miehelle käy. Rooli olisi vaatinut jonkun paljon komeamman ja ennen kaikkea charmikkaamman. Lawrencella oli jopa ruma tukka!
Ihmissudet näytti tosi koomisilta. Ihan kuin King Kongin ja Chewbaccan jälkikasvua...
Anthony Hopkins oli tosi hyvä roolissaan, mutta on tehnyt parempiakin. Tukka sliipattuna taakse näytti vähän Vesa-Matti Loirilta. Emily Blunt hoiti hommansa myös ihan ammattilaisen ottein, mutta rooli ei varsinaisesti tehnyt mitään vaikutusta. Hugo Weaving oli tosi hyvä sivuroolissa, vaikka hän onkin aina ja ikuisesti Agent Smith.
Wolfmanin visuaalisesta puolesta annan täydet pisteet. Kaikki oli komean näköistä, tuli vähän mieleen Sweeney Todd ja uusi Sherlock Holmes.
Sattumalta huomasin, että Ben-veljeä pienenä näytellyt pikkupoika oli tuttu kasvo. Häntä tosin näytettiin leffassa vain noin viisi sekuntia. Mutta kyseessä oli siis Asa Butterfield, joka teki hienon pääroolin elokuvassa Poika raidallisessa pyjamassa.
**
The Wolfman (2010)
Ohjaus: Joe Johnston
Pääosissa: Benicio Del Toro, Anthony Hopkins, Emily Blunt, Hugo Weaving.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätät kommentin! :D