Repo Men (2010)

Kaiken odottamisen jälkeen (ensin täällä, sitten täällä ja vielä täällä) Repo Men osoittautui pettymykseksi. Okei, odotukset oli tietysti korkealla, mutta esimerkiksi Robin Hood lunasti korkeat odotukseni aikoinaan. Repo Men sen sijaan ei.

Oli ihan mukavaa viettää pari tuntia Jude Law'n ja Liev Schreiberin seurassa. Mikäs siinä. Elokuva alkoikin ihan lupaavasti. Tiedossa puolitoistatuntinen kunnon toimintaräiskettä höystettynä sopivan ristiriitaisilla biisivalinnoilla. Ymmärsin ettei verenvuodatusta ollut tarkoitus ottaa kovin tosissaan, pääasia on viihtyä. Remy (Jude Law) ja aisaparinsa Jake (Forest Whitaker) ovat melko sekopäisiä bestiksiä. Tuli jopa vähän Kick-Ass mieleen, vaikkei tämä niin selkeästi ollutkaan komedia.

Kunnes mukaan tungettiin kovin vakavaa ihmissuhdedraamaa. Remyn perhe-elämä on retuperällä ja vaimo lähtee vieden lapsenkin mennessään. Remy löytää kuitenkin pian Bethin (Alice Braga) piristyksekseen. Yritys oli ihan hyvä, mutta päähenkilön suhde molempiin naisiin jäi vähän pinnalliseksi.

Musiikkivalinnat huononivat tasaisesti elokuvan edetessä. On tietysti mukavaa kuulla Swayn ja Dream A'n kaltaisia hittejä, mutta en menisi niitä scifileffaan sotkemaan.

Elokuva on aiheellisesti K18. Verenvuodatusta ja elinsiirtoja näytettiin ihan kiitettävästi. (Huomatkaa sarkasmi.) Loppupuolella silpomiseen sekoitettiin vielä todella omituisella tavalla erotiikkaa. Sitä ratkaisua en ihan ymmärtänyt. (Muistaakseni tähän kohtaukseen oli vielä sotkettu Sing It Back. Tosin en ole muistikuvastani enää varma. Joku tosi epäsopiva biisi se oli kuitenkin.) Päähenkilön esiintyminen yhtäkkiä laracroftmaisena toimintasankarina herätti lähinnä hilpeyttä.

Tekijät eivät ole osanneet päättää missä genressä pysyä. Tarinasta olisi pitänyt tehdä selkeästi draama-trilleriä tai sitten tyylikästä ja siistiä toimintaräiskettä. Nyt yritettiin tehdä molempia niin, että lopputulos vajoaa suohon.

Jude Law ei mielestäni ole parhaimmillaan toimintasankarina. (Hän pystyy selvästi parempaankin kuin romanttisiin komedioihin. Esimerkiksi Pirullista peliä oli loistava osoitus miehen näyttelijäntaidoista.) Tietysti Gerard Butlerkin on tehnyt jo kaikki mahdolliset toimintaroolit ja Hollywood-näyttelijät alkavat käydä vähiin. Tähänkin olisi tuonut mukavaa piristystä, jos päähenkilö olisi ollut nainen.

Forest Whitakerin elokuvia en ole juurikaan nähnyt. Tässä hän jätti vähän kylmäksi. Liev Schreiber esittää aina vakuuttavasti kusipäätä, kuten tälläkin kertaa. Roolinsa oli loppujen lopuksi aika pieni, eikä suinkaan töidensä parhaasta päästä, jos nyt ei huonoimpiakaan. Hahmonsa kohtalo ratkaistiin lopulta turhan nopeasti. Täydet pisteet kyllä hienosta loppukuvasta, mies makaamassa omassa verilammikossaan. (Sori jos spoilasin tämän. Mutta leffaa katsoessa huomaatte, ettei siinä ole muutenkaan juuri mitään yllättävää.)

Loppuratkaisuyritelmästä tuli vähän mieleen Kuudes aisti. Se oli ehkä tarkoituskin. Elokuva tosin oli niin sillisalaatti, ettei sitä enää loppuratkaisulla pelasteta.

**
Repo Men (2010)
Ohjaus: Miguel Sapochnik
Pääosissa: Jude Law, Forest Whitaker, Alice Braga, Liev Schreiber.

Omen (2006)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Alkuperäinen versio Omen-elokuvasta on vuodelta 1976, enkä osaa arvostella uutta vertaamatta sitä vanhaan. Perustarina on yksityiskohtia myöten sama. Amerikkalaisen poliitikon Robert Thornin (Liev Schreiber) vaimo Katherine (Julia Stiles) synnyttää alussa parin esikoisen. Isä saa sairaalaan (tai oikeammin paikka vaikutti luostarilta, ollaan siis Roomassa) saavuttuaan kuulla, että lapsi on kuollut synnytyksessä ja äitikin on heikossa kunnossa. Katherinelle ei ole vielä kerrottu huonoja uutisia. Pappi kertoo, että samaan aikaan tapahtui toinen synnytys, jossa sen sijaan äiti kuoli ja vastasyntynyt poikavauva jäi orvoksi. Robert Thornille ehdotetaan orvon poikalapsen adoptointia. Vaimolleen kertomatta mies suostuu. Pariskunta kasvattaa Damien-pojan kuin omansa, kunnes hiljalleen selviää, että lapsessa on jotain pahasti vialla.

Taking Woodstock (2009)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

"I know what I am. That does make it easier on everyone, doesn't it?"

Katsoin Taking Woodstockin ensimmäisen kerran sen tultua vuokralle. Tuolloin ainoa syy katsomiseen oli se, että tiesin Liev Schreiberin esittävän elokuvassa transvestiittia. Teemaviikkoa varten leffa tuli nyt katsottua uudestaan.

Kate & Leopold (2001)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

"You must remember Bart, that sometimes it's allowed to colour outside the lines."

Katen (Meg Ryan) ex-poikaystävä Stuart (Liev Schreiber) pääsee sillalta hyppäämällä ajassa taaksepäin 1800-luvulle. Palatessaan takaisin nykyaikaan, hän tuo vahingossa mukanaan Leopoldin (Hugh Jackman). Parisataa vuotta vanhalla aatelismiehellä riittää ihmeteltävää nykymaailman menossa. Kate ja Leopold tietysti rakastuvat, vaikka tietävät että miehen on lopulta pakko palata takaisin omaan aikaansa.

Mantsurian kandidaatti (2004)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Jep, leffan nimi on tosiaan dvd:n kannessa kirjoitettu eri tavalla kuin muissa lähteissä...

Mantsurian kandidaatista jää päälimmäiseksi mieleen sana outo. Se on niin täynnä salaliittoteorioita, että pelkäsin loppuratkaisun liittyvän vähintään avaruusolioihin. Se olisi ollut se helppo tapa (tyyliin Tieto) päättää tarina. Onneksi näin ei ollut. Lopussa langat saatiin kurottua yhteen.

Kirjava huntu (2006)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Kitty (Naomi Watts) menee naimisiin Walterin (Edward Norton) kanssa, vaikka ei ole erityisen rakastunut mieheen. Eletään 1920-lukua ja Kitty vain tekee sen mitä häneltä odotetaan. Eipä aikaakaan, kun Kitty rakastuu toiseen mieheen (Liev Schreiber) ja suhde paljastuu Walterille. Walter päättää lähteä töihin hornan kuuseen Kiinan kolera-alueelle ja vaimon on seurattava miestään välttääkseen skandaalin. Tämä kaikki selviää jo takakannesta, eli en siis spoilaa tässä mitään.

Uhma (2008)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, ettei elokuvia pysty arvostelemaan kunnolla yhden katselukerran perusteella. Monista leffoista olen ensinäkemältä innostunut, kun kaikki on parhaimmillaan uutta ja ihmeellistä. Seuraavilla katselukerroilla ihmetysmomentti puuttuu. Siksi joihinkin elokuviin pettyy, kun ne näkee uudestaan. Tarina alkaa kulua muutaman näkemisen jälkeen. Jyvät erotellaan akanoista ja mestariteokset tusinatavarasta vasta siinä vaiheessa, kun elokuva ihmetyttää, ilahduttaa ja herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. Juuri sellainen elokuva on Edward Zwickin ohjaama Uhma.

X-Men Origins: Wolverine (2009)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Neljäs X-Men -elokuva tarjoaa kunnon annoksen toimintaräiskettä ja testosteronia. Wolverinen machous tuntuu lisääntyvän elokuva elokuvalta. Hugh Jackmanin lihakset ovat suuremmat kuin koskaan, Wolverine ajaa moottoripyörällä, polttaa isompia sikareita kuin Kippari-Kalle ja työskentelee tosimiehen tavoin metsurina. Muutenkin kaikki kunnon toimintaseikkailun ainekset löytyy.

Tarinassa otetaan selvää siitä, miten Wolverinesta tuli se aiemmista elokuvista tuttu hahmo, joka ensimmäisen leffan alkaessa oli menettänyt muistinsa. Mukana on tietysti traaginen rakkaustarina, sillä toimintasankari ei muuten ole kunnon toimintasankari. Kostamaan pitää päästä. Muuten jäädään kotiin kasvattamaan lanttuja tai jotain.

Liev Schreiber -teemaviikko

My movie blog'n ensimmäisen teemaviikon (4.-10.10.) aiheena on näyttelijä Liev Schreiber. Hän on X-menin ja viimeistään Uhman myötä yksi lempinäyttelijöistäni.

Salt (2010)

Salt on minun makuuni lähes täydellinen toimintaelokuva. Ai että sitä menoa oli kiva katsoa!
Teksti ei sisällä spoilereita.

Elokuvan nimirooliin oli alunperin kiinnitetty Tom Cruise, joka vetäytyi projektista tehdäkseen Knight and Dayn. Ja katsoja kiittää! Cruisen Tomppa ei näyttelijänä vetoa muhun mitenkään. Sen sijaan Angelina Joliessa oli paljon enemmän munaa.

Olen (tietysti) nähnyt Jolien jossain leffassa aiemminkin, muistikuvat vain ovat kovin hataria. Girl Interrupted ja Lara Croft ovat jo vanhoja asioita. Tajusin siis vasta nyt miten upea nainen on kyseessä! Angelina Jolie on hyvä näyttelijä, timmissä kunnossa, karismaattinen, täydellinen toimintasankari ja ehkä maailman kaunein nainen. You go girl! Yllättävää kyllä, tämän leffan nähtyäni olin melkein enemmän vaikuttunut Jolien kuin Liev Schreiberin mukanaolosta, vaikka jälkimmäinen on sentään yksi lempinäyttelijöistäni. Schreiberilla tulee tietysti aina olemaan paikka sydämessäni (Wolverine. Taking Woodstock! Uhma!!), mutta kyllä sinne yksi Angelinakin mahtuu.

Jolie on tässäkin elokuvassaan tehnyt suurimman osan stunteistaan itse. Muutenkin hän on kovin fyysinen näyttelijä. Esimerkiksi loppupuolen kohtaus jossa se-yksi-jota-en-nyt-tässä-paljasta pääsee hengestään Saltin käydessä hänen kimppuunsa niiden kettinkien avulla, oli pirun upeaa.

Schreiber oli aivan mahtava roolissaan ja nautin pääosanäyttelijöiden välisestä kemiasta täysin siemauksin. Elokuvista Rakkautta vain ja 2012 tuttu sympaattinen Chiwetel Ejiofor oli myös nappivalinta. Ainoastaan Saltin puolisoa esittänyt August Diehl oli ärsyttävän vaatimattoman oloinen kaveri.

Olen nyt ollut katsomassa Saltin jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tempauduin tarinaan täysillä ja olin välillä ihan pihalla juonenkäänteistä. (Kerrankin tarrasin miestäni käsivarresta sihisten hänen korvaansa "siis mitä v*ttua!?".) Loppu yllätti minut täysin. Ollessani katsomassa leffaa toisen kerran, tajusin että loppuratkaisu oli ihan itsestäänselvyys. Tyhmä mikä tyhmä. :)

Episodi-lehti povasi Saltista uutta Bourne-sarjaa, enkä panisi ollenkaan pahakseni. Leffan loppukin jäi sopivan avoimeksi. Mielummin katselen Angelina Jolie'a kolmen elokuvan verran kuin Matt Damonia yhdenkään.

****
Salt (2010)
Ohjaus: Phillip Noyce
Pääosissa: Angelina Jolie, Liev Schreiber, Chiwetel Ejiofor, Corey Stoll.