Into the Woods (2014)

"I was raised to be charming, not sincere."

Into the Woods oli musikaalina itselleni ennestään vieras. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen piti pysähtyä tarkistamaan faktat. Kuulosti nimittäin niin Sweeney Toddilta, että kuten arvelinkin, tämäkin on Steven Sondheimin säveltämä ja sanoittama! Sondheim tunnetaan myös West Side Storyn sanoittajana.

Tarina yhdistää mielenkiintoisesti tutut sadut, sekä paljastaa mitä tapahtui muka-onnellisen lopun jälkeen. Tarinan tietysti olettaa loppuvan siihen perinteiseen kohtaan, mutta monta juonenkäännettä löytyy toisesta näytöksestä.

Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Oli kiva kuulla Emily Bluntin laulavan, se oli itselleni uutta.

Porukan ainoat myötähäpeää herättävät ovat Johnny Depp ja Chris Pine. Deppin esittämä susi näyttää pukeutuneen halpaan naamiaisasuun. Roolinsa on onneksi pieni. Pinen esittämä prinssi on toki tarkoituksella koominen ja ärsyttävä, mutta Pine tuntuu suoraan kesäteatterista repäistyltä. Plus se tukka on hirveä.

Lucy Punchin näkeminen ilahduttaa aina. Meryl Streepin erinomaisuudesta en ole vakuuttunut edelleenkään. Lapsinäyttelijät ovat hyviä. Jos mietit mistä Tähkäpäätä esittävä Mackenzie Mauzy on tuttu, niin hän oli Phoebe Kauniissa ja rohkeissa.

Musiikki ja sanoitukset ovat taattua Sondheimia. Siis nerokkaita. Tykkäsin teoksesta ja toteutuksesta. Tämä olisi mielenkiintoista päästä näkemään teatterilavalla.

Mielenkiintoinen fakta: Perinteisesti Into the Woodsissa sama näyttelijä tekee kaksoisroolin esittäen sekä sutta että Tuhkimon prinssiä - molempiin hahmoihin pätee se, ettei hän pysty hillitsemään halujaan.

*****
Into the Woods (2014)
Ohjaus: Rob Marshall.
Pääosissa: Anna Kendrick, James Corden, Emily Blunt, Meryl Streep, Chris Pine, Tracey Ullman, Christine Baranski, Lucy Punch, Johnny Depp, Mackenzie Mauzy.

The Man from U.N.C.L.E. (2015)

Tämä elokuva on malliesimerkki siitä miksi katson elokuvia. Koska aina toisinaan, kymmenien roskaelokuvien ja satojen tuhlattujen tuntien jälkeen, sieltä seasta löytyy timantti. Elokuva jonka näkeminen on rakkautta ensi-silmäyksellä. Siksi.

Sitten hiljalleen asiaan.

"For a special agent, you're not having a very special day, are you?"

Kylmän sodan aikaan Napoleon Solo (Henry Cavill) on amerikkalainen vakooja ja Illya Kuryakin (Armie Hammer) venäläinen vakooja. Vaikka ovat juuri yrittäneet laittaa toisensa hengiltä, he joutuvat yhteisen hyvän nimissä tekemään yhteistyötä. Ydinpommi pitäisi saada pois italialaisilta pahiksilta ja samalla yrittää pitää turvassa viehättävä saksalainen autokorjaaja Gaby Teller (Alicia Vikander), joka auttaa heitä pääsemään italialaisten kannoille.

Ensin vähän asian vierestä:
   Siihen nähden miten paljon oon viime viikkoina katsonut elokuvia ja tv-sarjoja ja ties mitä neitimarpleja, oon kirjoittanut niistä blogiin hämmästyttävän vähän. Yksi syy tähän on se, että mitä parempi leffa, sitä vaikeampi siitä on kirjoittaa. The Man from U.N.C.L.E. on tästä hyvä esimerkki.

Guy Ritchie on suosikkiohjaajieni top 2:ssa (yhdessä Matthew Vaughnin kanssa). Kävin pitkästä aikaa kivijalkavuokraamossa ja halusin katsoa leffan, jonka parissa ei tarvitsisi juuri ajatella. Silmiin osui The Man from U.N.C.L.E. Uskomatonta että minun piti lukea takakansi, jotta kävi ilmi että kyseessä on Ritchien ohjaus! Miten mulla on mennyt tää fakta ohi!? Enivei, leffavalinta oli sillä tehty.

TMFU tuli ulos samaan syssyyn kuin uusi jamesbond ja uusi missionimpossible, sekä Matthew Vaughnin ohjaama Kingsman. Niinpä TMFU päätettiin alkuperäisen tv-sarjan tavoin sijoittaa 1960-luvulle, jotta erotuttaisiin joukosta. Erittäin hyvä ratkaisu. 60-luvun tyyli autoineen, vaatteineen ja vakoilukalustoineen toimii yhtenä hienona elementtinä elokuvassa. Kuten myös upeat kuvauspaikat mm. Roomassa ja Napolissa.

Pääosia esittävät Henry Cavill, Armie Hammer ja Alicia Vikander ovat  l o i s t a v i a.

Napoleon Solon rooliin on ennen Cavillia kaavailtu Tom Cruisea ja ties ketä, mutta luojan kiitos mielummin näin. Solo on karismaattinen, itsevarma, hillityn tyylikäs ja todellinen naistenmies. Cavillin matala ääni ja jykevä leuka sopivat rooliin täydellisesti.

Illya Kuryakin on Solon tavoin superhyvä vakooja, mutta raivokkaammalla tavalla. Illya menettää hermonsa helposti ja purkaa tunnetilansa fyysisesti - yleensä heittelemällä tavaroita ja paiskomalla huonekaluja. Tai hakkaamalla hänen tielleen osuvat italialaiset snobit, jotka sattuvat vittuilemaan väärälle kaverille. Armie Hammerin isosta koosta otetaan onnistuneesti irti monta vitsiä.

Kyseessä on ensimmäinen näkemäni roolisuoritus Alicia Vikanderilta. Hän on luonteva Gaby Tellerinä. Ne puvut ja hiukset ja hatut ja korvikset ja aurinkolasit, ah! Gaby on hurmaava. Hugh Grantin hahmon sanoja lainaten: "We are all very fond of Gaby."

Lisäksi ja ennen kaikkea pääkolmikko pelaa upeasti yhteen. Siinä mielessä roolitus on tehty aivan nappiin. Uskomatonta että esimerkiksi Henry Cavill ja Armie Hammer ovat tutustuneet toisiinsa vasta tämän elokuvan myötä. Solosta ja Illyasta muodostuu leffan edetessä loistava tiimi, jota Gaby täydentää söpösti.

Pääpahiksen roolissa nähdään Elizabeth Debicki. Hahmonsa on kuin kissamainen versio Cruella De Vilistä. Vaatteet ja meikit ovat upeita. Jos tästä leffasta pitäisi valita kenellä on upein look, en varmaankaan osaisi valita. Debicki olisi ehdottomasti kärkipäässä. Roolisuorituksesta täydet pisteet.

Loput ovat lähinnä tukevia rooleja. Hugh Grantin roolikin jää lopulta pieneksi. Jared Harris oli myös Ritchien edellisessä ohjauksessa, eli jälkimmäisessä Sherlock Holmes -elokuvassa. David Beckham tekee yhden replan mittaisen cameon.

Harris vetää tällä kertaa jenkkiaksentilla ja tässä leffassa harva puhuukaan omalla aksentillaan. Brittinäyttelijä Henry Cavill esittää amerikkalaista, amerikkalainen Armie Hammer venäläistä, ruotsalainen Alicia Vikander saksalaista. Ylipäätään kaikki näyttelijät handlaavat feikkiaksenttinsa hyvin. Yksikään ei särähtänyt korvaan.

TMFU on toimintakomedia. Huumori on Ritchien tyyliin hienovaraista ja mustaa. Tyyliin joku palaa vahingossa kuoliaaksi sillä aikaa kun päähahmot juttelevat. Minä nauroin katketakseni jo ensikatselulla kohtaukselle, jossa Solo keskittyy syömiseen vaikka Illya meinaa hukkua, samalla kun taustalla soi mitä romanttisin musiikki. Myös tarantinomaisen keltaiset tekstitykset milloin missäkin kohtaa kuvaruutua ovat mahtava yksityiskohta. Elokuvauksesta postasinkin jo aiemmin. Täydet pisteet annan myös lyhyistä takaumista, joilla katsojalle kerrotaankin tapahtumat epäkronologisessa järjestyksessä, juuri kun ehtii miettiä että "mitäs tässä nyt siis tapahtui".

Monessa kohtaa musiikki luo komiikan. Kappalevalinnat ovat loistavia. Samoin ratkaisut, joissa musiikki katkeaa näyttelijän eleeseen, tai äänet alkavat kuulua vasta kun joku hahmoista avaa ikkunan tms. Tässä suosikkini soundtrackilta:

Escape from East Berlin

Cry to Me

Take You Down

The Unfinished Kiss

Btw, mielenkiintoista on että Spotifysta löytyy ohjaaja-Ritchien inspiraationa toiminut soittolista, kun haet käyttäjää nimeltä Guy Ritchie. :)

Tätä elokuvaa varten Ritchie on kuulemma hakenut vaikutteita myös elokuvasta Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat. Että ei sinänsä mikään ihme että tykkäsin tästäkin.

Katsoin TMFU:n viikon aikana noin neljä-viisi kertaa. Niiiin paljon siihen siis ihastuin. Se on viihdyttävä, mielenkiintoinen ja todella hauska. Gaby on herttainen ja pojat ihania. Varsinkin Illya ihastuessaan Gabyyn. Siis oikeesti, olisihan niiden pitänyt pussata. 

Ja siis oikeesti #2: Armie Hammer on niin söpö, että voisin ottaa hänet lemmikiksi. Ja vaikka oonkin siihen jo tottunut, on edelleen uskomatonta että jonkun nimi on oikeasti Armie Hammer. Vaikka onhan sanomattakin selvää ettei kukaan keksi itselleen noin dorkaa taiteilijanimeä. (Armie on siis lempinimi nimestä Armand. Sekin vielä.)

Jos jotain negatiivista elokuvasta yrittäisin löytää, niin sen tylsän puheen olisi voinut jättää pois. Siis sen missä Gabyn Rudy-setä kertoo taustastaan valokuva-albumin äärellä.

Mä niiiin rukoilen kaikilta elokuvamaailman jumalilta, että Guy Ritchie päättää tehdä tälle jatko-osan.

Mikäli jäi jotenkin epäselväksi, niin kyllä, annan tälle elokuvalle täydet viisi tähteä. Kiitos ja kumarrus.

*****
The Man from U.N.C.L.E. (2015)
Ohjaus: Guy Ritchie.
Pääosissa: Henry Cavill, Armie Hammer, Alicia Vikander, Elizabeth Debicki, Hugh Grant, Jared Harris.

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

Joe Wrightin ohjaama Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2005 on ehdottomasti hienoimpia Jane Austen -filmatisointeja mitä on koskaan tehty. Sen upeasta elokuvauksesta postasinkin jo aiemmin.

Keira Knightley ja Matthew MacFadyen ovat ihan mukiinmeneviä romanttisena pääparina. Kumpikaan ei mitenkään erityisesti loista karismallaan, mutta ei myöskään ole vaivaannuttava. MacFadyen tekee Mr Darcyn ihailtavan vähäeleisesti. Kolme Bennetin sisaruksista on roolitettu ihan nappiin: Rosamund Pike on hurmaava Janen roolissa, Carey Mulligan on loistava Kitty, Talulah Riley aivan loistava Mary. Jena Malonen roolisuoritus Lydiana menee välillä vähän överiksi. Brenda Blethyn on aivan upea Bennetin perheen äitinä. Donald Sutherland on toki karismaattinen perheen isänä, mutta kaikkia perheenjäseniään hämmentävästi isokokoisempi.

Tom Hollander tekee Mr Collinsista erilaisen kuin mitä on totuttu näkemään ja se on ehdottomasti oikea ratkaisu. Simon Woods on ihan symppis Mr Bingley, mutta saa miehen vaikuttamaan tyhmältä. Judi Dench sopii hyvin määrätietoisen matriarkan rooliin. Rupert Friend on eksynyt väärään elokuvaan. Olin unohtanut että Penelope Wilton on tässäkin.

Bennetin perhettä esittävät näyttelijät ovat ihan aidosti perhe. Myös aikalaiskuvauksesta pidän enemmän tässä elokuvassa, kuin vuoden 1995 tv-sarjaversiossa. Bennetit vaikuttavat arkisemmilta.

Elokuva on kovin lyhyt tarinankerrontamuoto romaaniin verraten. Valitettavasti Mr Darcyn kiinnostuminen Elizabethista ehtii saada hyvin vähän ruutuaikaa. Samoin Mr Wickham joudutaan käsittelemään melko lyhyesti.

Elokuva saisi loppua siihen, kun Elizabeth ja Darcy tapaavat aamuvarhain pihalla. Kaikki sen jälkeen näytettävä on turhanpäiväistä ja pilaa lopun tunnelmaa.

Mielenkiintoinen fakta #1: Näyttelijät Rosamund Pike ja Simon Woods ovat aiemmin seurustelleet ja esittivät nyt rakastuvaa paria.
Mielenkiintoinen fakta #2: Näyttelijä Rosamund Pike ja elokuvan ohjaaja Joe Wright tapasivat tätä elokuvaa tehdessään. He seurustelivat, menivät kihloihin ja erosivat hieman ennen häitä.
Mielenkiintoinen fakta #3: Näyttelijät Keira Knightley ja Rupert Friend tapasivat myös tämän elokuvan kuvauksissa ja seurustelivat sen jälkeen jonkin aikaa.

*****
Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)
Ohjaus: Joe Wright.
Pääosissa: Keira Knightley, Matthew MacFadyen, Rosamund Pike, Brenda Blethyn, Donald Sutherland, Simon Woods, Jena Malone, Carey Mulligan, Talulah Riley, Judi Dench, Tom Hollander, Rupert Friend, Penelope Wilton

Seitsemän elämää (2008)

Ben (Will Smith) haluaa auttaa ihmisiä, omintakeisella tavalla. Mutta hänellä on hyvä syy.

Seitsemän elämää teki syvän vaikutuksen jo nähdessäni sen ekan kerran joskus 2009. Vasta nyt katsoin toistamiseen. En halua kertoa liikaa tarinasta, koska osa elokuvan viehätystä on se, ettei katsojalle paljasteta heti kättelyssä mistä on kyse. Will Smith ja Rosario Dawson tekevät hienot roolisuoritukset. Vaikeiden aiheiden ympärillä pyörivä elokuva on sopivan vähäeleinen. Will Smith on pääroolissa välillä hieman liiankin yksi-ilmeinen. Woody Harrelsonilla on ruma tukka.

Pähkäilen annanko leffalle neljä vai viisi tähteä. Loppupuolella mennään hieman metsään, kun päähenkilön veli jää autoon odottamaan, mutta ei sitten odotakaan siellä enää kun päähenkilö poistuu talosta. No joo, pikkujuttu, mutta se häiritsi.

Joka tapauksessa, kaunis ja koskettava elokuva. Katsoin tippa linssissä alusta loppuun. Suosittelen!

*****
Seitsemän elämää (Seven Pounds, 2008)
Ohjaus: Gabriele Muccino.
Pääosissa: Will Smith, Rosario Dawson, Woody Harrelson, Barry Pepper.

Kohde, 2. kausi (2012-13)

Kohteen toinen kausi on vähemmän salaperäinen kuin ensimmäinen. Kun Harold (Michael Emerson) saadaan ensin pois kidnaappajan käsistä, päästään ns. perusjaksoihin. Koska katsoja tietää jo mistä on kyse, voidaan hahmojen kustannuksella pitää vähän hauskaa ja esimerkiksi lähettää John Reese (Jim Caviezel) asumaan lähiöön. Kauden puolenvälin tienoilla juoni muuttuu jännittävämmäksi, kun Reese jää FBI:n haaviin ja etsivä Carter (Taraji P. Henson) joutuu kuulustelemaan. Sen jälkeen perusjaksot tuntuvat hetken aikaa jopa tylsiltä.

Kara Stanton (Annie Parisse) on onneksi jälleen mukana kieroilemassa. (Ihana näyttelijä!) Reesen ja entisen työparinsa Stantonin vaiheita kerrattiin aika paljon, mutta se on ymmärrettävää koska sarjaa on ollut tarkoitus katsoa telkkarista yksi jakso viikossa. Näin kaksi kautta putkeen ahmineelle kertailua oli liikaa.

Kakkoskauden aikana Root (Amy Acker) muuttuu moniulotteisemmaksi hahmoksi, mikä on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Mukaan menoon saadaan myös agentti Samantha Shaw (näyttelijän oikea nimikin on hämmentävästi s-alkuinen; Sarah Shahi). Shaw on mielenkiintoisen kova mimmi, naisversio John Reesestä. Jengi kasvaa siis hiljalleen isommaksi.

*****
Kohde, 2. kausi (Person of Interest, 2012-13)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Amy Acker, Sarah Shahi, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Brennan Brown, Enrico Colantoni.

Kohde, 1. kausi (2011-12)

"I don't particulaly like killing people but I'm very good at it."

Entinen ohjelmointinörtti, nykyinen miljonääri Harold Finch (Michael Emerson) on WTC-iskujen jälkeen kehitellyt hallitukselle Koneen, joka havaitsee ennakolta mahdolliset terroriteot. Kone näkee myös suunnitellut väkivaltarikokset, mutta pitää niitä epäoleellisina. Oman väitetyn kuolemansa jälkeen Finch haluaa estää nuo epäoleelliset väkivallanteot ja pelastaa ihmishenkiä. Avukseen hän värvää entisen sotilaan ja CIA-agentin John Reesen (Jim Caviezel). Maailma uskoo myös Reesen olevan kuollut, vaikka hän lähinnä yrittääkin juoda itseään hengiltä. Finch tarjoaa Reeselle uuden mahdollisuuden.
   Tätä erikoista kaksikkoa taipuu lopulta auttamaan myös pari New Yorkin poliisivoimien vähemmän korruptoitunutta jäsentä: etsivät Joss Carter (Taraji P. Henson) ja Lionel Fuscoe (Kevin Chapman).

Kohde on tullut joskus telkkaristakin, mutta silloin oon onnistunut näkemään vain jonkun pätkän sieltä täältä. Sarja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta ei ole ollut koskaan aikaa seurata. Taannoin etsiskelin Netflixistä jotain hyvää katsottavaa. Kohde on ollut omalla listallani vaikka kuinka kauan, mutta kuvittelin etten jaksa ryhtyä seuraamaan pitkää sarjaa. Päätin katsoa ekan jakson, sittenpähän tietäisin. Noh, ekana iltana hotkaisin kolme jaksoa ja seuraavana päivänä pakotin miehenkin katsomaan. Siitä asti meillä on katsottu Kohdetta sohvan etureunalla roikkuen, miltei nenä kiinni ruudussa.

Niin hyvä se on.

En sarjaa aloitellessani tiennyt, että tekijöistä löytyy niinkin isoja nimiä kuin Jonathan Nolan ja J.J. Abrams. Noista nimistä olisi toki voinut jo päätellä, ettei sarja voi olla huono. (Mä olen jostain syystä kuvitellut Jonathan Nolanin olevan vanha ukko. Mutta hänhän on vasta nelikymppinen, salskea kaveri.)

Sarjan parasta antia ovat yllättävät tarinankäänteet, hieno visuaalinen ilme, toimintakohtaukset, herkulliset hahmot, sekä tietysti loistavat näyttelijät. Sarjassa on yllättävän paljon actionia, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Diggaan.

Päähahmonelikosta on vaikea valita suosikkiaan, koska ovat kaikki niin hyviä.

Jim Caviezelin esittämä John Reese on pitkä, tumma, komea ja salaperäinen. Sekä kaikin puolin täydellinen supersankari. Reese osaa kaiken, tietää kaiken ja peittoaa tappelussa kenet tahansa. Sekä on tietysti aina valmis auttamaan hädässä olevia ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, jopa oman turvallisuutensa kustannuksella. Sarjan alkaessa Reese on taantunut CIA-agentin uraltaan särkyneestä sydämestä kärsiväksi alkoholisoituneeksi kodittomaksi.
   John Reese on aivan mahtava hahmo. Juuri sellainen tyyppi, jonka puhelinnumeron haluaisit pitää pikavalinnassa. Tietysti Reese on myös samalla tavalla ärsyttävä kuin James Bond tai MacGyver: häneltä kaikki onnistuu ja kaikki hänen ympärillään ovat todella huonoja ampujia. Reeseenkin osuu yleensä vain silloin kun hänellä on luotiliivi päällä - eli todella harvoin.
   Olen pitänyt Jim Caviezelista aina, mutta silti on sanottava etten ole nähnyt häneltä näin onnistunut roolisuoritusta sitten Monte Criston kreivin. Hän sopii Reesen rooliin kuin nakutettu. Vaikka Caviezelista näkee, että hän on tottunut tekemään fyysisiä suorituksia, on ruumiinkielensä silti toisinaan liian jäykkää makuuni. Lisäksi jossain vaiheessa alkoi ärsyttää se, miten Reese puhuu koko ajan kuiskaamalla, kuin mikäkin Horatio Caine.

Reesen elämään ilmestyy häntä itseäänkin salaperäisempi miljonääri Harold Finch (Michael Emerson), joka tarjoaa Reeselle töitä. Reese saa elämälleen tarkoituksen. Michael Emerson luo Haroldin hahmon ihailtavan vähäeleisesti. Synkkä menneisyys ei paina Haroldin harteilla ollenkaan niin selkeästi kuin Reesen, vaikka molemmilla on sitä ihan yhtä paljon - kuten sarjan edetessä käy ilmi. Ylipäätään Haroldin taustoja paljastetaan ekalla kaudella hyvinkin kitsaasti, mikä on ehkä vain hyvä asia. Jääpähän pureskeltavaa seuraavillekin kausille.

Heti pilottijaksossa Reese värvää apurikseen etsivä Lionel Fuscoen (Kevin Chapman), joka on semihelposti lahjottavissa. Fuscoe on selkeästi porukan koomisin hahmo, hauskoine repliikkeineen. Fuscoen hahmo on onneksi kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Miehellä onkin eniten tasapainoilemista sen suhteen, kenen joukoissa seisoo. Fuscoe kallistuu hyvään, mutta hänellä(kin) on hyvin omintakeiset keinot siihen. Chapman tekee hahmosta ihanan tavallisen, samaistuttavan ja hauskan.

Etsivä Joss Carter (Taraji P. Henson) on ensin Reesen perässä, valmiina laittamaan tämän rautoihin heti tilaisuuden tullen. Kun Carterille valkenee mitä Reese ja Finch oikeastaan tekevät, joutuu Carter miettimään asioita uudemman kerran. Kauden aikana yksi mielenkiintoisimpia juonikuvioita onkin Carterin mielen muuttuminen, kun hän tajuaa voivansa luottaa lain ulkopuolella toimiviin ihmisiin jopa enemmän kuin omiin kollegoihinsa.
   Taraji P. Henson on yksi sarjan suurimmista ilahduttajista. Henson luo koskettavimmat hetket. Hän onnistuu tekemään melko tavanomaisesta roolihahmosta todella mielenkiintoisen. Naisen, jonka sydän on suuri kuin valtameri. Go Henson!

Ykköskaudella nähdään joitain säännöllisiä sivuhahmoja. Zoe Morgan (Paige Turco) on mielenkiintoisen vahva naishahmo, vaikkakin mielestäni hieman ärsyttävä. Carl Elias (Enrico Colantoni) rantautuu sarjaan suorastaan unohtumattomalla tavalla ja kiltistä ulkokuorestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - näyttelijä sopii rooliinsa hyvin. Reesen entisestä työurasta muistuttavat agentti Snow ja Reesen entinen työpari Kara Stanton, joita esittävät erittäin vakuuttavasti näyttelijät Michael Kelly ja Annie Parisse. Kaikki edellämainitut erittäin karismaattisia näyttelijöitä.
 
Robert John Burke sopii niin hyvin korruptoituneen poliisin rooliin, että on jopa liian ilmiselvästi rosvon oloinen. FBI-agentti Donnellya esittävä Brennan Brown näyttää naurettavalta suurimman osan ajasta, kuin joltain sarjakuvahahmolta. Susan Misner on oikein suloinen Reesen entisenä tyttöystävänä Jessicana. Kauden viimeisessä jaksossa nähdään Root, josta on tuleva isompikin hahmo sarjassa. Onneksi häntä esittää erittäin miellyttävä ja karismaattinen Amy Acker.

Vaikka toki menetin sydämeni Kohteelle jo pilottijaksosta lähtien, lyötiin lopulliset naulat siihen arkkuun viimeistään 7. jaksossa (Witness), jossa Carl Elias esitellään. Sen lisäksi että jaksolla oli todella yllättävä loppuratkaisu, jaksossa myös mainittiin Monte Criston kreivi ja Edmond Dantes! Jihuu!
   Upea oli myös 11. jakso (Super), joka oli kuin Hitchcockin Takaikkuna. Reese istui pyörätuolissa tarkkailemassa naapureita, jotka mm. suunnittelivat rikosta, kaivoivat kukkapenkkiä ja pitivät pienikokoista koiraa. Mahtavaa!
   Kuin kirsikkana kakun päälle, jaksossa 21. (Many Happy Returns) Reesen ja Finchin uusinta kohdetta esittää näyttelijä Dagmara Dominczyk, joka oli Monte Criston kreivissä Caviezelin vastanäyttelijä eli ihana Mercedes. Brilliant! (Ja taas ihan asian vierestä, mutta mulle selvisi nyt vasta että Dagmara Dominczyk on naimisissa Patrick Wilsonin kanssa. Cool.)
   Ja tietysti kausi myös loppuu todella jännittävissä merkeissä.

Okei, Kohde on toki hyvin yliampuva ja epärealistinen. (Mutta ah niin viihdyttävä!) Ensimmäisen kauden aikana avoimia kysymyksiä on paljon ja välillä ollaan vähän liiankin salaperäisiä. Mistä johtuen sarja ei sovi niille, joilla on tapana nukahtaa kesken jakson. Silloin putoaa kärryiltä. Kuten yksi kaverini havaitsi.

Lisäksi Kohteen aktiivinen katsominen voi johtaa liialliseen mielikuvituksen vilkastumiseen, ollaan huomattu... Sitä alkaa itsekin miettiä kuunteleeko joku mun kännykkää, tai uskaltaako ravintolassa istua ikkunapöytään... ;)

Ykköskauden soundtrackilta muutamia helmiä:

Handsome Boy Modeling School: The Truth

Cat Power: New York

Nina Simone: Ne me quitte pas

*****
Kohde, 1. kausi (Person of Interest, 2011-12)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Robert John Burke, Enrico Colantoni, Brett Cullen, Brennan Brown, Susan Misner, Amy Acker, Dagmara Dominczyk.

Monte Criston kreivi (2002)

"Alright. Let's make a bargain, shall we? You ask God for help and I'll stop the moment he shows up."

Tämä vuoden 2002 leffaversio Alexandre Dumas'n klassikkoromaanista on siinä määrin suosikkileffojani jo vuosien takaa, että on suorastaan ihme etten ole kirjoittanut siitä aiemmin. Elokuvallisilla ansioilla antaisin tälle varmaan neljä tähteä, mutta puhtaasti sentimentaalisista syistä annan sen viidennenkin. :)

Vielä miltei 15 vuotta sitten Jim Caviezel on ollut melkoinen hottis. Dagmara Dominczyk on kaunis kuin mikä. Pahisrooleissa nähtävät näyttelijät ovat kaikki juuri sopivan karseita, ollakseen totaalisen vihattavia. Richard Harris on sympaattinen Isä Faria. Michael Wincott on aivan loistava kammottavana vankilanjohtajana. Helen McCrory on loistava pienessä sivuroolissaan.

Pääosin kaikki näyttelijät onnistuvat hyvin. Nuori Henry Cavill toki näyttää koko ajan ylimeikatulta posliininukelta. Guy Pearce näyttää suurimman osan ajasta tosi typerältä ja James Frainillakin näyttäsi olevan peruukki. Jim Caviezel on loistava pääroolissa, mutta olisi ehkä loistavampi jos äänessään olisi enemmän munaa. Dagmara Dominczyk itkee miltei jokaisessa repliikissään, jonka takia puheestaan ei aina saa selvää. Hämyiset kuvakulmat tekevät toisinaan tapahtumien seuraamisen haastavaksi.

Ehdottomasti hauskimmat hetket tarjoilevat Luis Guzmánin esittämä Jacopo, sekä JB Blancin esittämä Luigi Vampa. Molemmat muuten tunnetaan meidän kodissa yleensä vain kyseisillä roolinimillään. Itselläni on edelleen vaikeuksia muistaa heidän oikeita nimiään. ;)

Olen rakastanut Monte Criston kreivin tarinaa aina siitä asti, kun joskus lapsena näin Richard Chamberlain -elokuvaversion. Sittemmin oon nähnyt muitakin ja tietysti lukenut kirjan. Mutta tämä Kevin Reynoldsin ohjaama leffaversio on suosikkini. Pidän elokuvan loppuratkaisusta enemmän kuin alkuperäiskirjan.

"Et helvetissä sekaannu mun juttuihin!"

Maailman paras kihlasormus.

Jacopollahan on myös parhaat repliikit:

*****

Monte Criston kreivi (The Count of Monte Cristo, 2002)

Ohjaus: Kevin Reynolds.

Pääosissa: Jim Caviezel, Guy Pearce, Dagmara Dominczyk, Richard Harris, James Frain, Luis Guzmán, Henry Cavill, Michael Wincott, Helen McCrory, JB Blanc.

Downton Abbey, 2. kausi (2011)

Teksti sisältää juonipaljastuksia!


Jakso 1. Marraskuu 1916, I maailmansota. Matthew tulee kotiin rintamalta ja tuo mukanaan uuden morsiamensa Lavinian. Mary itkee kuultuaan Matthew'n menneen kihloihin, mutta he tekevät kuitenkin sovinnon keskenään. Mary saattaa Matthew'n junaan tämän lähtiessä jälleen rintamalle ja kotona Mary rukoilee Matthew'n turvallisuuden puolesta. Mary haluaa kutsua vieraakseen Sir Richard Carlislen (Iain Glen). 
   William haluaisi rintamalle ja tuntee itsensä pelkuriksi ollessaan kotona. Thomas on rintamalla, mutta haavoittuu tahallaan, päästäkseen kotiin. Sibyl haluaa hoitajaksi sotasairaalaan. Autonkuljettaja Branson ihastuu Sybiliin. Uusi palvelustyttö Ethel on ylpeä tyttö ja työyhteisössä vielä ulkopuolinen.
   Herra Batesin äiti kuolee ja perinnön myötä rouva Bates haluaakin miehensä takaisin. Rouva Bates uhkaa paljastaa kaikille Marya koskevan skandaalin (ykköskaudelta). Herra Bates suostuu vaimonsa vaatimuksiin, vaikka ehtikin jo kosia Annaa, ja niin herra Bates lähtee Downton Abbeysta. 

Jakso 2. Huhtikuu 1917. Sir Richard saapuu Downton Abbeyyn, eikä hänestä erityisemmin pidetä. Thomas palaa rintamalta haavoittuneena. Talon butler Carson kehoittaa Marya kertomaan tunteistaan Matthew'lle, ja juuri näin Mary on aikeissa tehdä, mutta perääntyy nähdessään miten rakastunut Lavinia on. Mary ja Richard keskustelevat avioliiton solmimisesta kuin liikeasiasta. Edith ihastuu naimisissa olevaan maanviljelijään, mutta juttu katkaistaan heti alkuunsa. William tykkää Daisysta enemmän kuin Daisy Williamista. Talon uudeksi työntekijäksi saapuu henkisistä sotavammoista kärsivä herra Lang. Downton Abbeysta suunnitellaan toipumiskotia sotilaille.

Jakso 3. Heinäkuu 1917. Talo muuntuu toipilaskodiksi ja hierarkia menee sekaisin. Lopulta Thomasista tulee pomo. Traumat vaivaavat herra Langia ja yllättäen O'Brien on se joka ymmärtää. Lopulta herra Lang lähtee talosta. Ethel flirttailee sotilaiden kanssa. Laviniasta kaivetaan esiin mahdollista törkyä, mutta Mary ymmärtää ja koko juttu unohdetaan. Kaikki hyväksyvät Lavianian, vaikka haluaisivatkin Maryn ja Matthew'n päätyvän yhteen. 
   Branson saattaa itsensä huonoon valoon poliittisten aatteidensa takia. William haluaa naimisiin Daisyn kanssa ja rouva Patmoren painostuksesta Daisy lopulta suostuu, koska William on lähdössä rintamalle. Anna kuulee herra Batesin olevan töissä kylän pubissa ja menee tapaamaan miestä. Bates uskoo saavansa avioeron vaimostaan.

Jakso 4. Isobelin apua ei tarvita Downton Abbeyssa ja hän lähtee Ranskaan vapaaehtoistyöhön. Lordi Crantham hakee Batesin pois pubista ja pyytää palaamaan taloon. Tästä ilahtuvat kaikki, paitsi tietysti Thomas ja O'Brien. Sekä herra Molesley, joka tykkäisi Annasta. Rouva Bird alkaa ruokkia haavoittuneita sotilaita ja rouva Patmore ryhtyy auttamaan. O'Brien kantelee tästä lady Cranthamille, joka kuitenkin hyväksyy toiminnan ja auttaa itsekin ruuan jakamisessa. Sybil kertoo siskolleen Marylle Bransonin tunteista Sybiliä kohtaan. 
   Matthew ja William katoavat rintamalla, minkä varsinkin Mary ottaa raskaasti. Talossa järjestetään konsertti koko talon väelle mielialan kohottamiseksi. Hyvin dramaattisesti kesken Maryn ja Edithin esiintymisen, Matthew ja William saapuvat paikalle. (Erittäin hieno kohtaus!) Mary kertoo Matthew'lle avioliittoaikeistaan. 
   Ethel jää kiinni harrastamasta seksiä majuri Bryantin kanssa ja saa potkut talosta. Ethel tulee raskaaksi ja pyytää rouva Hughesilta apua.

Jakso 5. Elokuu 1918. Matthew ja William haavoittuvat rintamalla. Williamille ei ole virallisesti sairaalapaikkaa paikkakunnalla, joten hänet järjestetään tuotavaksi Downton Abbeyyn. William on huonossa kunnossa. William ja Daisy vihitään ja pian sen jälkeen William kuolee. 
   Mary siirtyy sairaalaan huolehtimaan Matthew'sta. Matthew'n jalat eivät toimi. Hän ei pysty kävelemään, eikä todennäköisesti pysty koskaan saamaan lapsia. Matthew kertoo tästä Lavinialle ja pyytää Laviniaa lähtemään.
   Rouva Bates uhkailee Marya, joten Mary kertoo totuuden menneisyydestään sir Richardille. Richard huijaa rouva Batesia ja maksaa tämän hiljaiseksi. Maryn ja Richardin kihlaus julkistetaan.
   Ethel kasvattaa lastaan yksin, eikä lapsen isä välitä. Taloon saapuu uusi piika Jane.

Jakso 6. Marraskuu 1918. Vera Bates on juoninut taas, eikä herra Bates saakaan avioeroa. Richard ja Mary käyvät katsomassa tulevaa kotiaan. Matthew sanoo, ettei halua olla Maryn onnen esteenä. Branson odottaa Sybililtä vastausta kosintaansa. 
   Pahasti palanut sotilas ilmoittaa olevansa Titanicissa kuolleeksi luultu Patrick-serkku (ykköskauden eka jakso). Edith ilahtuu tästä, mutta Mary tuohtuu Matthew'n puolesta, sillä Patrick olisi lainmukainen perijä Downton Abbeylle. Matthew suhtautuu marttyyrin elkein. Lopulta Patrick lähtee. Edith ottaa asian raskaasti, sillä oli aikoinaan rakastunut Patrickiin. Palaneen sotilaan henkilöllisyys ja lopultakin epäselväksi.
   Mary ja Matthew viettävät aikaa yhdessä. Lady Crantham ja Richard kutsuvat Lavinian taloon. Nuo kaksi ovat yhtä mieltä siitä, että Maryn pitää olla sellaisen miehen kanssa, joka pystyy antamaan hänelle lapsia. Muut järkyttyvät Lavinian kutsumisesta. Lavinia ei halua jättää Matthew'ta. Richard uhkailee Marya. Tunto palaa Matthew'n jalkoihin. 
   Carson valmistautuu lähtemään talosta Maryn ja Richardin mukana. Lopussa nähdään kaunis kohtaus Carsonin ja lord Cranthamin välillä. Sota loppuu. Jakson lopussa tulee ilmoitus, että rouva Bates on kuollut.

Jakso 7. Sodan jälkeen arki palaa taloon ja aluksi kaikki tuntevat olonsa toimettomiksi. Rouva Batesin kuolema osoittautuu itsemurhaksi.
   Richard pyytää Anna vakoilemaan Marya, jonka seurauksena Carson ei enää haluakaan tehdä töitä Richardille. Matthew nousee seisomaan. Matthew ja Lavinia julistavat kihlauksensa ja häät päätetään pitää Downton Abbeyssä. Isoäiti Violet kertoo Matthew'lle, että Mary rakastaa Matthew'ta edelleen. Matthew ei halua petää Lavinian luottamusta, sillä Lavinia on ollut valmis uhraamaan koko elämänsä Matthew'n puolesta, vaikka Matthew olisi rampa. Richard kysyy Maryltä rakastaako tämä Matthew'ta ja Mary kieltää.
   Majuri Bryantin vanhemmat tulevat kylään. Ethel näyttää heille lastaan, mutta pariskunta ei halua olla lapsenlapsensa kanssa missään tekemisissä. Thomas myy ruokaa pimeillä markkinoilla, mutta epäonnistuu bisneksissään. Sybil ja Branson karkaavat, mutta Mary ja Edith hakevat heidät takaisin.

Jakso 8. Huhtikuu 1919. Perheelle kerrotaan Sybilistä ja Bransonista. Lord Crantham uhkaa jättää Sybilin perinnöttömäksi. Lopulta isä kuitenkin hyväksyy Bransonin. Nuoripari lähtee Irlantiin.
   Matthew'n ja Lavinian häitä valmistellaan, mutta espanjantauti valtaa talon. Ensin sairastuu Carson, sitten lady Crantham ja Lavinia. Molesleykin voi huonosti, mutta mies onkin vain kännissä. Häitä päätetään siirtää. Väkipulassa Thomas päättää auttaa, jotta saa asua talossa. Lady Crantham melkein kuolee ja O'Brien päivystää tämän sängyn vierellä. 
   Lord Cranthamin ja Janen välit lämpenevät, mutta lordi perääntyy lopulta. Jane lähtee talosta. Majuri Bryantin vanhemmat ottaisivat lapsenlapsensa kasvatikseen, mutta lopulta Ethel ei suostu. Anna haluaa Batesin kanssa naimisiin mahdollisimman nopeasti. Heidät vihitään ja Mary järjestää heille mahdollisuuden viettää hääyö.
   Mary ja Matthew tanssivat. Matthew kertoo mitä Violet sanoi ja ettei voi hylätä Laviniaa, vaikka haluaisi. Mary ja Matthew suutelevat ja Lavinia näkee. Lavinia haluaa perua häät, mutta Matthew ei suostu. Lavinian terveys menee yhtäkkiä huonommaksi ja hän kuolee. Muut espanjantautiin sairastuneet toipuvat. Matthew on surusta sekaisin ja syyttää itseään ja Marya Lavinian kuolemasta.
   Varsinainen kausi loppuu siis yhtä paskasti kuin ensimmäinenkin. Matthew on kalpea kuin haamu. Ja lopuksi herra Bates pidätetään epäiltynä rouva Vera Batesin murhasta.

Joulujakso (Downton Abbey Christmas Special 2011). Joulu 1919. Batesin oikeudenkäynti on tulossa, mikä synkentää koko talon mielialaa. Mary-Matthew-Richard -kolmiodraama vallitsee. Richard on täysi mulkku, josta kukaan ei pidä.
   Isoäiti Violetin järjestämänä Edith tapaa pitkästä aikaa Sir Anthonyn. Anthonyn mielestä hän ei olisi hyvä aviomies Edithille, koska on rampa ja Edithille liian vanha. He sopivat olevansa ystäviä.
   Rosamundin mielitietty paljastuu onnenonkijaksi, jolla on suhde Rosamundin palvelijattaren kanssa. Alakerrassa pelataan spiritismiä. Sybil ja Branson ovat menneet naimisiin ja kirjoittavat Sybilin olevan raskaana. Lavinian isä kuolee Lontoossa. Thomas piilottaa perheen koiran ja pääsee lopulta takaisin lord Cranthamin suosioon. Williamin isä herra Mason ottaa Daisyn omaksi tyttärekseen. Daisy pyytää ylennystä.
   Mary alkaa kyllästyä Richardiin. Richard kohtelee Marya tylysti. Matthew sanoo Marylle, ettei tämän tarvitse mennä Richardin - tai kenenkään muunkaan - kanssa naimisiin. Salaisuuksien vyyhti alkaa aueta. Cora kertoo Robertille Maryn skandaalista. Robert antaa Marylle luvan purkaa kihlaus Richardin kanssa. Isobel painostaa poikaansa Matthew'ta valitsemaan Maryn.
   Batesin oikeudenkäyntiin mennään porukalla. Mies tuomitaan syylliseksi, mutta lakimiehet uskovat että päätöksestä voidaan valittaa. Bates välttää hirttotuomion.
   Mary kertoo vihdoin Matthew'lle. Matthew kehottaa Marya jättämään Richardin. Mary suunnittelee lähtevänsä Amerikkaan skandaalia pakoon. Mary jättää Richardin. Richardin ja Matthew'n välille puhkeaa käsirysy. Jakson lopussa Matthew kosii ja Mary suostuu.

Kakkoskaudella on kaikki samat hyvät ominaisuudet kuin aiemminkin. Lyhyesti mainittakoon, että kaikki näyttelijät ovat rooleihinsa aivan nappivalintoja. Jokaisessa jaksossa tapahtuu edelleen tosi paljon. Jos tätä seuraisi telkkarista yksi jakso kerrallaan, putoaisi varmasti kärryiltä jos yksikin jäisi välistä.

Bates on kuin jumala; mikään talossa ei suju, kun Bates on poissa. Matthew on komeampi kuin ykköskaudella. Sota ja Batesin tuomion murehtiminen pienentävät luokkaeroja. Eri ihmiskohtaloiden ja tarinoiden kautta käsitellään sodan erilaisia puolia mielenkiintoisesti.

Lordi Cranthamin ja Janen salasuhde on yksi kauden tyhmimpiä juonikuvioita. Samoin Ethel on hahmona todella ärsyttävä. 

Maryn ja Matthewn rakkaustarina on tietysti kauden parasta antia. Sir Richard ja Lavinia ja tuovat hyvän lisämausteen. Michelle Dockery ja Dan Stevens ovat ihania. Molemmat todella karismaattisia näyttelijöitä. Iain Glen on loistava paskamaisena Richardina. Laviniaa esittävä Zoe Boyle jää muiden varjoon. Olen todella iloinen siitä onnellisesta lopusta, jonka Maryn ja Matthew'n tarina joulujakson päätteeksi saa. Sitä päätöstä kun kuitenkin kasvatetaan koko kauden ajan.

Tämän kakkoskauden oon katsonut muutama vuosi sitten ekan kerran ja nyt tosiaan uudestaan. Tai hetki on mennyt toipuessa, ennen kuin sain tehtyä tämän postauksen. Oon suhtautunut niin tunteikkaasti Maryn ja Matthewn vaiheisiin, että nyt oon vain ottanut aiheeseen etäisyyttä, ennen kuin olen edes harkinnut katsovani sarjaa eteenpäin. En ole pystynyt. Sillä tiedän mitä kolmannen kauden päätteeksi tapahtuu.

*****
Downton Abbey, 2. kausi (2011)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Dan Stevens, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Iain Glen, Phyllis Logan, Zoe Boyle.