"I was raised to be charming, not sincere."
Into the Woods oli musikaalina itselleni ennestään vieras. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen piti pysähtyä tarkistamaan faktat. Kuulosti nimittäin niin Sweeney Toddilta, että kuten arvelinkin, tämäkin on Steven Sondheimin säveltämä ja sanoittama! Sondheim tunnetaan myös West Side Storyn sanoittajana.
Tarina yhdistää mielenkiintoisesti tutut sadut, sekä paljastaa mitä tapahtui muka-onnellisen lopun jälkeen. Tarinan tietysti olettaa loppuvan siihen perinteiseen kohtaan, mutta monta juonenkäännettä löytyy toisesta näytöksestä.
Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Oli kiva kuulla Emily Bluntin laulavan, se oli itselleni uutta.
Porukan ainoat myötähäpeää herättävät ovat Johnny Depp ja Chris Pine. Deppin esittämä susi näyttää pukeutuneen halpaan naamiaisasuun. Roolinsa on onneksi pieni. Pinen esittämä prinssi on toki tarkoituksella koominen ja ärsyttävä, mutta Pine tuntuu suoraan kesäteatterista repäistyltä. Plus se tukka on hirveä.
Lucy Punchin näkeminen ilahduttaa aina. Meryl Streepin erinomaisuudesta en ole vakuuttunut edelleenkään. Lapsinäyttelijät ovat hyviä. Jos mietit mistä Tähkäpäätä esittävä Mackenzie Mauzy on tuttu, niin hän oli Phoebe Kauniissa ja rohkeissa.
Musiikki ja sanoitukset ovat taattua Sondheimia. Siis nerokkaita. Tykkäsin teoksesta ja toteutuksesta. Tämä olisi mielenkiintoista päästä näkemään teatterilavalla.
Mielenkiintoinen fakta: Perinteisesti Into the Woodsissa sama näyttelijä tekee kaksoisroolin esittäen sekä sutta että Tuhkimon prinssiä - molempiin hahmoihin pätee se, ettei hän pysty hillitsemään halujaan.
*****
Into the Woods (2014)
Ohjaus: Rob Marshall.
Pääosissa: Anna Kendrick, James Corden, Emily Blunt, Meryl Streep, Chris Pine, Tracey Ullman, Christine Baranski, Lucy Punch, Johnny Depp, Mackenzie Mauzy.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meryl Streep. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meryl Streep. Näytä kaikki tekstit
torstai 18. elokuuta 2016
torstai 6. elokuuta 2015
Lemmenlomalla (2012)
Meryl Streep ja Tommy Lee Jones ovat pitkään yhdessä ollut pariskunta, joka lähtee parisuhdeleirille piristämään liittoaan. Ärsyttävänä terapeuttina nähdään Steve Carell.
En kuulu siihen porukkaan, jonka mielestä Meryl Streep loistaa missä tahansa roolissa. Ärsyttävä hän toki on vain harvoin. Mutta ei tälläkään kertaa varsinaisesti vie jalkoja alta. Tommy Lee Jones onnistuu paremmin yrmeänä aviomiehenä. Elokuva on perus viihdehuttua.
(Hope Springs on nimeltään myöskin romanttinen komedia vuodelta 2003, jossa pääosissa Colin Firth ja Heather Graham.)
***
Lemmenlomalla (Hope Springs, 2012)
Ohjaus: David Frankel.
Pääosissa: Meryl Streep, Tommy Lee Jones, Steve Carell.

Tunnisteet:
arvostelu,
kolme tähteä,
komedia,
Meryl Streep,
Steve Carell,
Tommy Lee Jones
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Kuolema pukee häntä (1992)
Helen ja Madeleine (Goldie Hawn ja Meryl Streep) ovat ystäviä, mutta kuin yö ja päivä. Helen on ujo ja vaatimattoman näköinen, kun taas Madeleine on kaunis ja menestynyt näyttelijätär. Helen seurustelee Ernestin (Bruce Willis) kanssa, mutta Madeleine vamppaakin miehen itselleen. Monien mutkien jälkeen Helen päättää kostaa Madeleinelle. Naiset alkavat kilpailla kaikesta, myös kauneudesta. Molemmat ottavat lopulta salaperäisen Lislen (Isabella Rossellini) tarjoamaa taikajuomaa, jonka avulla elävät ikuisesti. Joten monista onnettomuuksista huolimatta naiset eivät kuole, vaan joutuvat elämään vammojensa kanssa.
Elokuvan suola on Meryl Streep, joka loistaa tässä(kin) tarinassa. Bruce Willis sen sijaan ei oikein ole elementissään. Goldie Hawnista en ole jostain syystä ole tykännyt koskaan.
Erittäin mustan huumorin alueella kulkeva elokuva on oikein viihdyttävä. Vetää kyllä pidemmän korren moniin muihin kauhuparodioihin verrattuna. Aluksi leffa on hieman tylsä, mutta paranee loppua kohden. Mukavaa välipalakatsottavaa.
Kuolema pukee häntä (Death Becomes Her, 1992)
Ohjaus: Robert Zemeckis
Pääosissa: Meryl Streep, Goldie Hawn, Bruce Willis, Isabella Rossellini.
Tunnisteet:
arvostelu,
Bruce Willis,
Goldie Hawn,
Isabella Rossellini,
kolme tähteä,
komedia,
Meryl Streep,
Robert Zemeckis
perjantai 8. lokakuuta 2010
Mantsurian kandidaatti (2004)
(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)
Mantsurian kandidaatista jää päälimmäiseksi mieleen sana outo. Se on niin täynnä salaliittoteorioita, että pelkäsin loppuratkaisun liittyvän vähintään avaruusolioihin. Se olisi ollut se helppo tapa (tyyliin Tieto) päättää tarina. Onneksi näin ei ollut. Lopussa langat saatiin kurottua yhteen.
Jep, leffan nimi on tosiaan dvd:n kannessa kirjoitettu eri tavalla kuin muissa lähteissä...
Mantsurian kandidaatista jää päälimmäiseksi mieleen sana outo. Se on niin täynnä salaliittoteorioita, että pelkäsin loppuratkaisun liittyvän vähintään avaruusolioihin. Se olisi ollut se helppo tapa (tyyliin Tieto) päättää tarina. Onneksi näin ei ollut. Lopussa langat saatiin kurottua yhteen.
Tunnisteet:
arvostelu,
Denzel Washington,
Jon Voight,
Jonathan Demme,
kolme tähteä,
Liev Schreiber,
Meryl Streep,
teemaviikko,
traileri,
trilleri,
Vera Farmiga
tiistai 21. syyskuuta 2010
Pientä säätöä (2009)
Dvd:n kannessa lukee "Jotain annettavaa ja The Holiday -elokuvien ohjaaja/käsikirjoittajan uutuus". Sen lisäksi monet ovat elokuvaa kehuneet ja onhan tässä sentään Meryl "16 Oscar-ehdokkuutta" Streep. Mutta siitä huolimatta Pientä säätöä on huono elokuva.
Streep on kaunis, kuten aina, ja hoitaa hommansa ihan mallikkaasti. Alec Baldwinista en ole tykännyt koskaan ja Steve Martinista vielä vähemmän. Silti porukan ärsyttävimmät olivat ne lapset!
Streep ja Baldwin esittävät siis pariskuntaa, joka on eronnut kymmenen (tai jotain sinne päin) vuotta sitten ja joilla on kolme lähes aikuista lasta. Ja nyt isillä ja äidillä alkaa olla sutinaa. Lapsia on siis kolme. Kolme! Lapsien ajatukset kulkevat leffassa niin samoja linjoja, että rooliin olisi riittänyt ihan hyvin vain yksi lapsi. Kolme lasta vetistelemässä kollektiivisesti, koska äiti ja isi on eronnut sata vuotta sitten. Lapsista vanhin on 27-vuotias, joka vetäytyy pikkusisarusten kanssa sänkyyn vollottamaan. Anna mun kaikki kestää.
Elokuvan perhe ei muutenkaan vaikuttanut aidolta ja lapset olivat teennäisiä. On inhottavaa tajuta katsovansa näyttelijöitä esittämässä perhettä. Olisivat ottaneet Perheen jalokivestä mallia.
John Krasinski sivuroolissaan oli ainoa aidosti hauska asia koko elokuvassa.
**
Pientä säätöä (It's Complicated, 2009)
Ohjaus: Nancy Meyers
Pääosissa: Meryl Streep, Alec Baldwin, Steve Martin, John Krasinski.

Alec Baldwin,
arvostelu,
John Krasinski,
kaksi tähteä,
komedia,
Meryl Streep,
Nancy Meyers,
Steve Martin
torstai 4. maaliskuuta 2010
Julie & Julia (2009)
Julia Child (Meryl Streep) oli legendaarinen kokki, joka asui miehensä kanssa Ranskassa. Julie Powell (Amy Adams) on nainen, joka kävi läpi kaikki Julia Childin keittokirjan reseptit ja kirjoitti aiheesta blogia 2002. Hän on siis edelleen elossa ja asuu Yhdysvalloissa. Leffassa seurataan näiden kahden naisen elämää ja miten ne liittyivät toisiinsa.
Tunnisteet:
Amy Adams,
arvostelu,
Chris Messina,
komedia,
Meryl Streep,
neljä tähteä,
Nora Ephron,
Stanley Tucci,
traileri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)