keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Poltergeist (1982)

"They're here."

Poltergeistin erikoistehosteet ovat ehkä 80-luvulla näyttäneet hienoilta, mutta nyt ne ovat jo naurettavia. Taloa puhdistamaan kutsuttu selvännäkijä oli kuin mikäkin sketsihahmo. Leffa oli myös ihan liian pitkä. Luulin sen päättyvän monta kertaa, mutta se jatkui aina vaan. Ja mitä ihmeen alkulimaa se punainen hyytelö oli olevinaan? Se josta äiti ja tytär sitten pestiin siellä kylpyammeessa.

Perheen vanhempia esittävät JoBeth Williams ja Craig T. Nelson olivat molemmat hyviä, että pelastivat paljon. Eivät kuitenkaan niin paljon, että jaksaisin vaivautua leffan jatko-osien ääreen. Poltegeist 2 tehtiin 1986 ja Poltergeist 3 vuonna 1988. Remake on tulossa 2013. Toivottavasti se on esikuvaansa mielenkiintoisempi.



**
Poltergeist (1982)
Ohjaus: Tobe Hooper.
Pääosissa: JoBeth Williams, Craig T. Nelson.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

The Debt (2010)

"Breathe."

Olen hehkuttanut Matthew Vaughnia täällä jo aiemminkin (täällä ja täällä). Hän on yhdessä Jane Goldmanin kanssa tehtaillut elokuvat Tähtisumua ja Kick-Ass, jotka ovat aivan loistavia. Pidin myös heidän X-Men: First Classista. Vaughn on siis näissä kaikissa ohjaajana ja kahdessa ensinmainitussa myös tuottajana. Goldmanin kanssa on tehty käsikirjoitus kaikkiin. Kyseessä on siis ehdottomasti nimipari, joka herättää mielenkiintoni.

The Debt -elokuvassa Vaughn ja Goldman ovat jälleen käsikirjoittajina ja Vaughn myös tuottajana. Siksi leffan bongasinkin sen ilmestyttyä Makuuniin. Muutoin olisi varmaan jäänyt väliin. Ja jumantsuide, he tekivät sen taas! Aivan loistava elokuva. Toistan ehkä itseäni, mutta olen entistä vakuuttuneempi siitä ettei Matthew Vaughn tee huonoja leffoja lainkaan.

Ohjaajana The Debtissä on John Madden, joka on minulle vieraampi nimi. Tämä on ilmeisesti uusintafilmatisointi vuoden 2007 israelilaiselokuvasta, mutta eipä se juuri leffan pisteitä laske. Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä alkuperäinenkin versio, vaan tuskinpa jaksan lähteä sitä etsimään.



Sitten itse elokuvaan.

Rachel, Stephan ja David ovat eläkkeellä olevia entisiä Mossadin agentteja. (Rooleissa Helen Mirren, Tom Wilkinson ja Ciarán Hinds. Samoja hahmoja nuorempina esittävät Jessica Chastain, Marton Csokas ja Sam Worthington.) He ovat niittäneet mainetta ja kunniaa 60-luvulla suorittamallaan operaatiolla. Alussa näytetään, että Rachelilla ja Stephanilla on aikuinen tytär, joka on kirjoittanut kirjan aiheesta - siitä miten agentit vangitsivat ja surmasivat Birkenaun kirurgiksi kutsutun natsirikollisen. Rachel ja Stephan ovat kuitenkin nykyisin viileissä väleissä ja David tekee itsemurhan. Taustoja valotetaan katsojalle pikkuhiljaa.


Tällä agenttielokuvalla ei ole mitään tekemistä jamesbondien kanssa. Oli virkistävää miten arkiseksi työ oli kuvattu. Pidin tästä realismin pilkahduksesta.

Pidin myös oikeastaan kaikista näyttelijöistä, mikä on omiaan nostamaan leffan pisteitä. Ainoastaan Ciarán Hinds oli jotenkin väsähtäneen oloinen, mutta roolinsa oli loppujen lopuksi aika pieni. Helen Mirrenistä ja Tom Wilkinsonista tykkään, he nyt ovat aina hyviä. Samoin Sam Worthington - ei valittamista. Jessica Chastain oli aivan ihana. Nimi joka kannattaa muistaa. Tämä on ensimmäinen elokuva, jossa muistan koskaan nähneeni Marton Csokasin ja minusta tuli kertaheitolla fani. Ihana mies. Jesper Christensen oli pahisroolissaan sopivan kammottava. Onneksi lääkärintarkastus-kohtaukset eivät olleet erityisen inhottavia, koska ne kylmäsivät jo sellaisenaan.

Nuorempaa kolmikkoa oli mielenkiintoista seurata. Näyttelijät sopivat hyvin yhteen ja hahmot olivat suosikkini koko leffassa. Kaunis ja päämäärätietoinen Rachel, rauhallinen David, sekä kännissä pianoa soitteleva Stephan. Vaikka olihan noista miehistä tehty vähän stereotypisen erilaiset. Onneksi ihmissuhdekuvioissa ei ryvetty kuitenkaan sen enempää, tässäkin oli jo hitunen liikaa.




Elokuvan ääniraita ei jäänyt erityisesti mieleen noin muuten, mutta Beethovenin Kuutamosonaatti soi niiiin väärässä paikassa väärään aikaan. Joo hei, laitetaan tähän leffan ainoaan seksikohtauksentapaiseen joku tosi tunnettu klassinen biisi. Voi yöks. Parodiassa siihen vois sitten laittaa Tappajahain teeman, että on varmasti dramaattista.

Leffa oli kuitenkin loistava ja tekisi mieli katsoa se jo uudestaan. Suosittelen.


*****
The Debt (2010)
Ohjaus: John Madden.
Pääosissa: Helen Mirren, Tom Wilkinson, Jessica Chastain, Sam Worthington, Marton Csokas, Ciarán Hinds, Jesper Christensen.

torstai 22. maaliskuuta 2012

The Double (2011)

Eläkkeellä oleva CIA-agentti Paul Shepherd (Richard Gere) pyydetään takaisin töihin, kun Cassiukseksi kutsuttu sarjamurhaaja tekee comebackin. Työparikseen Shepherd saa nuoremman agentin Ben Gearyn (Topher Grace), jolla ei ole lainkaan kenttäkokemusta.

Lähtötilanteensa puolesta leffa ei siis tarjoa mitään uutta auringon alle. Ensimmäinen puoli tuntia meni haukotellessa. Sitten tarjoiltiin semmoinen juonenkäänne, että mielenkiinto säilyi loppuun asti.
   Tietysti tällaisissa trillereissä, joissa jonkin hahmon todellinen henkilöllisyys on hämärän peitossa (tässä tapauksessa Cassius), sitä osaa jo epäillä sitä kaikkein epätodennäköisintä vaihtoehtoa. (Esimerkiksi jos Yhdysvaltain presidenttiä vainoaa salaperäinen stalkkeri, on syyllinen suurinpiirtein presidentin oma lemmikkihamsteri.) Eli kyllähän sen arvasi kuka Cassius on. Silti pidin siitä miten homma oli tässä leffassa ratkaistu. Eipä siitä sen enempää, etten spoilaa.

Suvantokohtansa leffassa kuitenkin oli ja Gearyn perhe-elämä tuntui turhan alleviivatulta. Loppuratkaisusta pidin, mutta sen toteutus oli vähän kökkö, lähinnä Gearyn salatun taustan osalta.

Richard Gere ja Topher Grace eivät ole ensimmäisinä mieleen tulevat valinnat agenttirooleihin. Ja maailmasta luulisi löytyvän joku vakuuttavampikin esittämään venäläistä rikollista kuin Stephen Moyer. Kuten vaikkapa joku oikeasti venäläinen.


***
The Double (2011)
Ohjaus: Michael Brandt.
Pääosissa: Richard Gere, Topher Grace, Martin Sheen, Tamer Hassan, Stephen Moyer.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Villi tusina (2003)

Villi tusina on mukava koko perheelle suunnattu komedia siitä, millaista hässäkkää on 12-lapsisessa perheessä, kun vanhemmat yrittävät samalla luoda uraa. Tarina pyörii pääasiassa äidin ja isän ympärillä. Perheen vanhempien lasten tarinoita vähän raapaistaan, mutta ne eivät saa oikein minkäänlaista loppuratkaisua. Isää esittävä Steve Martin kaatuilee ja keittiökin sotketaan kertaalleen.

Steve Martin ja Bonnie Hunt ovat uransa aikana esittäneet vanhempia varmaan satoja kertoja. Kovin yllättävät valinnat he eivät siis ole tällaisiin rooleihin. Tom Welling on ihan söpö, mikäs siinä.


***
Villi tusina (Cheaper by the Dozen, 2003)
Ohjaus: Shawn Levy.
Pääosissa: Steve Martin, Bonnie Hunt, Tom Welling, Hilary Duff, Piper Perabo.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tyttökoulu St. Trinian's (2007)

Olisi varmaan ihan hauskaa käydä koulua, jossa ei tarvitse opiskella. Sen sijaan voidaan tarpeen tullen suunnitella vaikka ryöstökeikka. Sekopäinen elokuva sekopäisestä tyttökoulusta.

Leffa suorastaan vilisee mielenkiintoisia brittinimiä; Gemma Arterton, Colin Firth, Lena Headey, Talulah Riley, Rupert Everett. Talulah Riley ja Gemma Arterton olivat ihan hyviä. Oli mielenkiintoista nähdä Lena Headey lievästi höpsähtäneenä hissukkaopettajana. Colin Firth sen sijaan veti jo sata kertaa tekemänsä sliipatun pukumiehen roolin. Rupert Everett esittämässä naista oli varmaan tekijöiden mielestä hauska juttu, mutta minua ei erityisesti naurattanut. Pidin elokuvan rempseästä musiikista.


***
Tyttökoulu St. Trinian's (St. Trinian's, 2007)
Ohjaus: Oliver Parker, Barnaby Thompson.
Pääosissa: Talulah Riley, Rupert Everett, Colin Firth, Gemma Arterton, Lena Headey, Lucy Punch.