Yön ritari (2008)

Onnistuneen Batman Beginsin jälkeen Nolan nosti panokset vielä korkeammalle erinomaisella Yön ritarilla. Ensimmäisen leffan hyvät ominaisuudet on säilytetty. Lisäksi jatko-osa on tarinaltaan ja hahmoiltaan mielenkiintoisempi. Batmanin tarina pääsee kunnolla vauhtiin. Pelit ja vehkeet on Bättiksellä jo paremmat kuin James Bondilla.

Rachel Dawesin roolissa Maggie Gyllenhaal on korvannut Katie Holmesin. Ihan hyvä näin, sillä Holmes oli mielestäni aivan väärässä roolissa. Varsinaisesti en liputa tässä kohtaa Gyllenhaalinkaan puolesta, mutta pesee Holmesin mennen tullen. Muussa castissa on niin paljon karismaa, että Gyllenhaal jää valitettavasti sen jalkoihin.

Heath Ledger vetää Jokerin roolin erinomaisesti. Hahmo saa paljon ruutuaikaa - jopa siinä määrin, että saa Batmanin vaikuttamaan sivuhahmolta. Jim Gordon (Gary Oldman) on edelleen käsittämättömän sympaattinen. Gordonin ampuminen oli hieno juonenkäänne. Uutena hahmona mukaan tulee Aaron Eckhartin esittämä Harvey Dent. Hahmo on mielenkiintoinen, vaikka en erityisesti Eckhartista pidäkään.

Yön ritaria ei voi tylsyydestä syyttää. Elokuva on kovin hektinen ja siinä tapahtuu niin paljon, että jälkeenpäin miettii oliko kaikki tosiaan samassa elokuvassa. Batmanin mörinä-ääni on hieman yliampuva. Ja tämän elokuvan jälkeen toivoin Alfredin tavoin, että Bruce Waynella olisi jatkossa parempaa onnea naisasioissa.

Elokuva on loistavia kohtauksia toisensa perään, vielä enemmän jännitystä kuin ensimmäisessä leffassa, hienoa musiikkia ja suorastaan loistavaa dialogia. Elokuvakokemuksen tietää onnistuneeksi, kun lopputekstien alkaessa on hymy huulilla.

*****
Yön ritari (The Dark Knight, 2008)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Maggie Gyllenhaal, Gary Oldman, Morgan Freeman, Eric Roberts, Cillian Murphy.

Batman Begins (2005)

Yön ritarin paluu houkutteli katsomaan taas aiemmat trilogian leffat. Batman Begins aloittaa sarjan oikein vakuuttavasti. Osaset ovat melkolailla kohdallaan, Christian Bale ehdottomasti suosikkini kaikista Batmaneista ja tekijät osaavat hienosti luoda ongelmatilanteita, joista sankari yrittää selviytyä. Liam Neeson on tasaisen hyvä, kuten yleensä. Cillian Murphy on niin sekopää kuin vain osaa olla ja Tom Wilkinsonin näkeminen ilahduttaa aina. Gary Oldman on sympaattinen. Porukan heikoin lenkki on ehdottomasti Katie Holmes, joka ei onneksi uusinut rooliaan enää seuraavassa leffassa. Elokuvan tehoa hieman heikentää se, että sen on ehtinyt jo nähdä niin monta kertaa. Mutta erittäin onnistuneesti ja uskottavasti Nolan herättää Batmanin jälleen henkiin, varsinkin kun ottaa huomioon millaisia vitsejä olivat pari aiempaa Batman-leffaa.

****
Batman Begins (2005)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Michael Caine, Liam Neeson, Katie Holmes, Cillian Murphy, Tom Wilkinson, Morgan Freeman, Rutger Hauer, Ken Watanabe.

Yön ritarin paluu (2012)

Christopher Nolan on tehnyt sen! Hän on onnistunut luomaan miltei täydellisen Batman-trilogian. Yön ritarin paluu todistaa että sarja senkun paranee edetessään. Ja Yön ritarin jälkeen se on aika paljon sanottu.

Batman Begins ja Yön ritari ovat molemmat erinomaisia elokuvia. Siksipä sarjan päätösosaa on odotettu kuin Jeesuksen toista tulemista. Ja nyt se on vihdoin täällä! Odotus on palkittu, odotukset lunastettu ja enemmänkin. Yön ritarin paluu on hyvin edeltäjänsä kaltainen. Täynnä vauhtia ja toimintaa, hyvin vähän tylsiä hetkiä. Miltei kolmetuntisesta elokuvasta riittäisi tapahtumia kahteenkin elokuvaan.

Yön ritarin paluussa on kaikki aiempien osien onnistuneet palat edelleen kohdallaan; toimintakohtaukset, tehosteet, musiikki, tarina jne. Lisäksi elokuva kokoaa hienosti yhteen aiempien elokuvien juonilangat. Mikä tekee Yön ritarin paluusta erityisen onnistuneen, on sen miltei täydellinen roolitus.

Christian Balea parempaa näyttelijää en voisi keksiä Bruce Waynen rooliin. Lisäksi hän muuttuu - mikäli mahdollista - aina vain paremman näköiseksi leffasarjan edetessä. Gary Oldman ja Morgan Freeman ovat arvaamatta loistavia jälleen. Michael Caine on niin nerokas ja luonnollinen valinta Alfredin rooliin, että en olisi itse osannut paremmin valita. Siinä missä nämä trilogian peruspilarit ovat olleet loistavia kautta linjan (kuten myös muutaman repliikin verran nähtävä Liam Neeson), löytyy kolmososan paremmuus sarjan uusista näyttelijöistä.

En pitänyt Joseph Gordon-Levittistä Inceptionissa, joten en odottanut innolla hänen mukanaoloaan tässäkään. En tiedä mitä muutamassa vuodessa on tapahtunut, mutta Gordon-Levitt sopi roolihahmonsa Blaken nahkoihin kuin valettu. Hän ei ollut ärsyttävä kertaakaan. Hiphei! (Luojan kiitos rooliin ei valittu myöskin ehdolla ollutta Leonardo Dicapriota.)

Marion Cotillard ei ole suosikkilistallani, enkä pitänyt hänestä tässäkään. Siksipä olinkin iloinen hahmonsa loppuratkaisusta. Ilokseni pääosanaiseksi nousi Anne Hathaway, joka sopi Selina Kylen rooliin erinomaisesti. Tunkua tuohonkin rooliin on ollut ja Nolan on tehnyt onnistuneen valinnan. Kautta trilogian, naisnäyttelijät ovat parantuneet. (Ei edes puhuta Katie Holmesista.)

Pääpahiksen suuret saappaat täyttää hienosti ohjaajan ja päätähden maanmies, brittinäyttelijä Tom Hardy. (Aplodit tähän.) Olen RocknRollasta asti tietysti pitänyt Hardysta ja taas hän onnistui lisäämään (ison) sulan hattuunsa. Hardyn esittämä Bane on pitkästä aikaa leffapahis, joka onnistui jopa saamaan sympatiat puolelleen. Erityinen hatunnosto Tom Hardylle. Pidin siitä ettei Hardya tunnistanut äänestä eikä aksentista. Aluksi häiritsi se miten voimakkaasti ääntä oli vahvistettu, mutta siihen tottui hiljalleen.

Melkein kolmetuntinen leffa vaatii tietysti istumalihaksia, mutta ainakin tällaiselle fanitytölle leffa oli silkkaa mannaa sielulle. Loppuratkaisu oli erittäin onnistunut. Saattaapi olla, että leffa pitää käydä katsomassa teatterissa vielä toistekin.

*****
Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Tom Hardy, Anne Hathaway, Gary Oldman, Joseph Gordon-Levitt, Michael Caine, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Juno Temple.

Taistelija (2010)

Taistelija on tositapahtumiin perustuva elokuva nyrkkeilijä Micky Wardista (Mark Wahlberg), joka yrittää haalia menestystä lajissaan, mutta alkaa kokea perheensä painolastina. Valmentajana toimiva veljensä Dicky (Christian Bale) on entinen sankarinyrkkeilijä ja nykyinen narkkari. Miesten äiti Alice (Melissa Leo) häärii managerina, mutta hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Äiti, isä ja taustalla pyörivät seitsemän siskoa jumaloivat Dickyä eivätkä suostu näkemään tämän huumeongelmaa. Micky tapaa baarissa työskentelevän Charlenen (Amy Adams) ja alkaa punnita elämäänsä uudelleen.

Pocahontas (1995)

Pocahontasin ilmestyessä oon ollut 10-vuotias ja olin katsomassa sen elokuvateatterissa. Muistaakseni en ole nähnyt leffaa sen jälkeen (ainakaan kokonaan) kunnes se tuli joku aika sitten telkkarista. Tarina, musiikki ja kaikki oli edelleen aivan ihanaa. Näinkin romantiikannälkäiseen leffadiggariin uppoaa!

Suomeksi dubattuna Pocahontas on Arja Koriseva, John Smith Santeri Kinnunen ja Powhatan Tapani Perttu. Telkkarista katsoessa Arja Koriseva alkoi kuulostaa sen verran ärsyttävältä, että piti katsoa tämä sitten vielä uudestaan dvd:ltä alkuperäisillä äänillä. Tapani Perttu tosin oli aivan mahtava Powhatan. :)

Alkuperäiset äänet oli ihan ok, vaikka niihin kesti tottua hetken. Christian Balen ääntä en tunnistanut ollenkaan. Ja meno parani muutenkin sitten kun keskityin Mel Gibsonin sijasta John Smithiin. Tapani Perttu oli ehdottomasti parempi Powhatan. Vähän myös häiritsi se, että Pocahontasin lauluääni kuulosti vanhemmalta kuin puheääni. Heillä onkin melkein 10 vuotta ikäeroa.

Tarina on ihanan romanttinen ja koskettava. Pocahontasilla on monia yhtymäkohtia James Cameronin Avatariin ja molemmissa tykkäsinkin osittain samoista asioista. Rakkaustarinasta, alkuperäiskansan kunnioituksesta luontoa kohtaan jne. Muutenkin kiehtoo tarinat, joissa tietämättömyys aiheuttaa ennakkoluuloja ja molemmat osapuolet pelkäävät toisiaan yhtä paljon (tuli mieleen Nalle Puh ja Möhköfantti). Koska oon tosi rauhaarakastava, pidän siitä kun joku laittaa sodankäynnille kapuloita rattaisiin. Tässä tapauksessa Pocahontas.


Intiaanipäällikön tytär Pocahontas on kaunis, rohkea ja itsenäinen ja hänellä on maailman upeimmat hiukset! Rakkaustarina on mahtava ja John Smith tietysti aivan ihana. He ovatkin ehkä suosikkini Disneyn lemmenpareista - siitä huolimatta ettei tarinalla ole erityisen onnellista loppua. Myös Pocahontasin isä Powhatan on kovin sympaattinen hahmo.

Elokuva on visuaaliselta ilmeeltään hieno ja nerokkaan Disney-säveltäjän Alan Menkenin musiikki kruunaa kaiken; esimerkiksi alun kohtauksessa, jossa merimiehet joutuvat myrskyyn. Elokuvan hittikamaa on tietysti Colours of the Wind. Rakkauslaulu If I Ever Knew You on myös ihana, mutta suosikkini on dramaattinen Savages, joka soi juuri ennen kun John Smithiä ollaan teloittamassa. (Muutenkin se kohtaus on niin pelottava, että jännitän aina miten siinä käy, heh.)

Disney-elokuvana tämä on tietysti kovin viaton. Valloittajien puuhat ovat lähinnä maan kaivamista. Pocahontas ja John Smith eivät tosielämässä ilmeisesti edes olleet rakastavaisia. Englantilaisten saapuessa Virginiaan Pocahontas oli noin 12-vuotias, mistä voi myös vetää omat ällöttävät johtopäätöksensä. Mutta tämä elokuvaversio onkin satu, jonka parissa tulen varmasti viihtymään jatkossakin.


Elokuvalle on tehty jatko-osa, Pocahontas 2, joka pitää sitten katsoa seuraavaksi.

*****
Pocahontas (1995)
Ohjaus: Mike Gabriel, Eric Goldberg.
Pääosissa (äänet): Irene Bedard, Judy Kuhn, Mel Gibson, David Ogden Stiers, Russell Means, Christian Bale, Linda Hunt.

Pikku naisia (1994)

Oih ja voih, olin jo unohtanut miten hyvä leffa Pikku naisia on. Ehdottomasti yksi suosikeistani. Tykkään romanttisista pukudraamoista muutenkin, vaikkei tää nyt ehkä olekaan ihan perinteisin sellainen. Oon aina tykännyt Marchin tytöistä tosi paljon ja halunnut olla yksi heistä. Elokuvan tarina perustuu siis Louisa M. Alcottin kirjoihin Pikku naisia ja Viimevuotiset ystävämme. Leffan keskivaiheilla tulee hyppäys eteenpäin (muistaakseni "neljä vuotta myöhemmin") ja siinä kohdassa siirrytään jälkimmäisen kirjan tapahtumiin. Oon lukenut nuo kirjatkin joskus kauan sitten.

Ehdottomasti parasta leffassa oli sen hyväsydämisyyden lisäksi roolihahmot. Ja aivan mahtavat näyttelijät! Winona Ryder on niin Jo March. En voisi kuvitella rooliin ketään muuta. Claire Danes on aivan ihana Beth. Hän tekee todella hienon suorituksen, josta en tunnista Danesia itseään ollenkaan. Nuoren Amyn roolissa on vielä itsekin hyvin nuori Kirsten Dunst. Hän on ollut elokuvan teon aikaan 12-vuotias. Dunst sopii osaansa kuin nenä päähän. Ehkä juuri siksi vanhempaa Amya esittänyt Samantha Mathis ei teekään niin suurta vaikutusta. Trini Alvaradon esittämä Meg jää sisaruksista pienimpään osaan koko elokuvassa.

Susan Sarandon on ihana Marchien äitinä. Mahtava näyttelijä nyt tuskin voisinkaan olla roolissaan huono. Äidin liikuttuminen milloin missäkin kohtauksessa toi aina kyyneleet silmiin mullakin. Susan Sarandon on vaan niin äiti. Christian Bale esittää naapurinpoika Theodore Laurencea, jota kutsutaan milloin Teddyksi tai Laurieksi. Enkä voisi kuvitella osaan ketään toista. Tykkään muutenkin Balesta tosi paljon ja Teddy on hahmonakin niin ihana. Gabriel Byrne professori Bhaerin roolissa on myös ihan nappivalinta. Kaikki Jon ja Bhaerin yhteiset kohtaukset olivat ihanaa katsottavaa.

Lempikohtaukseni ovat elokuvan lopusta; se kun Teddy hakee Amyn Pariisista ja se missä Jo ja Bhaer ovat tiellä vesisateessa. Kirjassa oli muistaakseni kappale, jonka nimikin oli "Sateenvarjon alla".

Ainoa asia mikä leffassa vähän häiritsi oli se, että Winona Ryderilla ja Gabriel Byrnellä on selvästi aika iso ikäero. Otin selvää, ja Ryder on syntynyt 1971 ja Byrne 1950...

Mutta tarina on niin ihana, että teki mieleni katsoa tää heti uudestaan! :)

*****
Pikku naisia (Little Women, 1994)
Ohjaus: Gillian Armstrong
Pääosissa: Winona Ryder, Claire Danes, Susan Sarandon, Trini Alvarado, Kirsten Dunst, Christian Bale, Gabriel Byrne, Samantha Mathis, Eric Stoltz.