Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eric Dane. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eric Dane. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. toukokuuta 2011

Burleski (2010)

Elokuva on ryysyistä rikkauksiin -tarina, jossa Christina Aguileran esittämä Ali jättää tarjoilijan työnsä ja lähtee haaveilemaan tähteydestä Hollywoodiin. Hän päätyy Cherin esittämän Tessin burleskiravintolaan, ensin tarjoilemaan ja sitkeytensä ansiosta lopulta lavalle. Siinä sivussa löytyy sydänkäpy, revitellään äänihuulia, herätetään ihmetystä revittelemällä äänihuulia ja kuullaan Cherin sanovan repliikki "you didn't tell me you could sing like that".


Ennakko-odotukset: Kunnon show, viihdyttävä elokuva, ei kovin kummoista tarinaa, Cher ja Aguilera laulamassa vuorotellen, aivojen nollauselokuva, mahdollinen tuleva guilty pleasure.

Mitä sain: Burleskiravintolan maailma oli kiehtova - tuli vähän (mutta vain vähän) mieleen Moulin Rouge. Puvustus, lavastus, rekvisiitta; 10 pistettä. Näyttävissä esityksissä näkyy, että elokuvan takana on tuhansia työtunteja. Eric Daneakin oli kiva katsella (ylläri) ja silmäniloa elokuvassa riitti muutenkin. Yllättäen elokuvan mielenkiintoisinta antia oli - itse ravintolan lisäksi - Cherin ja Stanley Tuccin hahmot, sekä heidän välisensä henkilökemia. Olisivat tehneet elokuvan heistä ja jättäneet Aguileran tarinasta kokonaan pois. Vaikka Cher onkin pelottavasti kursittu kasaan - miltei pystyi näkemään jonkun kanaverkon siellä vaatteiden alla.

Elokuva alkoi melko lupaavasti ja jossain vaiheessa mielessäni siinteli kolme tähteä. Mutta pisteet ropisivat alaspäin matkan varrella. Moni asia oli pielessä, mutta pahinta kaikessa oli käsittämättömän huonosti käsikirjoitetut kohtaukset musiikkinumeroiden välissä.

Kun jokin menee pieleen, alkaa ensin naurattaa. Burleskia katsoessa pääsin jo senkin vaiheen yli seuraavalle tasolle; en kestänyt enää katsoa. Myötähäpeä oli niin suunnatonta. Voi että kun olisin ollut edes kännissä.



*
Burleski (Burlesque, 2010)
Ohjaus: Steve Antin
Pääosissa: Christina Aguilera, Cher, Cam Gigandet, Stanley Tucci, Kristen Bell, Eric Dane, Peter Gallagher, Alan Cumming.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ystävänpäivä (2010)

Ystävänpäivä on romanttinen komedia, johon on castattu kaikki Hollywoodin parhaimman näköiset näyttelijät ja heidän valkaistut hampaansa. Isoja nimiä on enemmän kuin kaikkissa Ocean's-leffoissa yhteensä, niin etteivät varmasti mahdu blogitekstin tageihin.

Pitkän linjan romcom-jokapaikanhöylä Garry Marshall heiluu ohjaajan puikoissa. Voin kuvitella kuinka hän elokuvaa aloitellessaan soittaa kaikki vanhat tuttunsa läpi. Julia Robertsille tämä on ainakin kolmas leffa Marshallin kanssa (Pretty Woman ja Morsian karkuteillä), Anne Hathawaylle ainakin kolmas (Prinsessapäiväkirjat 1 ja 2) ja Hector Elizondolle kuudes (kaikki edellämainitut). Näiden lisäksi sivuosissa vilisee Prinsessapäiväkirjat-elokuvista tuttuja kasvoja: ohjaajan tytär Kathleen MarshallLarry Miller, Matthew Walker ja Anna A. White. Jopa ohjaaja itse vilahtaa elokuvassa.