Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dustin Hoffman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Dustin Hoffman. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. helmikuuta 2016

The Cobbler (2014)

Suutari muuttuu asiakkaakseen, laittaessaan asiakkaan kengät jalkaansa.

Adam Sandler on mukavan tavis, eikä juurikaan ärsyttävä, kuten yleensä. Dustin Hoffmanin mukanaolo oli miellyttävä yllätys. Myös hahmon loppuratkaisu oli yllättävä. Dan Stevens on söpönä mukana pienessä sivuroolissa. Kertakäyttökamaa.


***
The Cobbler (2014)
Ohjaus: Tom McCarthy.
Pääosissa: Adam Sandler, Steve Buscemi, Dustin Hoffman, Ellen Barkin, Dan Stevens.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kvartetti (2012)

Tämä on alun perin näytelmä. Helsingin kaupunginteatterissa Kvartetista tuli suorastaan ilmiö ja tälläkin hetkellä sitä esitetään Tampereella. Vuonna 2012 Dustin Hoffman ohjasi tämän erittäin onnistuneen leffaversion. Tarina sijoittuu entisten muusikoiden vanhainkotiin. Pääosanäyttelijät ovat hyviä, ihanaa musiikkia on paljon, sivurooleissa nähdään paljon oikeita muusikoita ja visuaalinen ilme on hieno. Upea, hauska ja koskettava elokuva.



*****
Kvartetti (Quartet, 2012)
Ohjaus: Dustin Hoffmanin, joka pysyttelee tällä kertaa kameran takana.

Pääosissa: Maggie Smith, Tom Courtenay, Billy Connolly, Pauline Collins, Michael Gambon.

(Julkaistu alun perin 3.9.2013 toisessa blogissani.)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Tootsie - lyömätön lyyli (1982)

Michael Dorsey (Dustin Hoffman) on työtön näyttelijä. Koska kukaan ei ota häntä töihin, hän pukeutuu naiseksi, keksii itselleen nimen Dorothy Michaels ja saa vakipestin saippuasarjasta.

Olen nähnyt Tootsien joskus vuosia sitten ja muistin sen olevan hauska. Ihan mukavaa ajanvietettä se oli nytkin, mutta ei herättänyt fiilistä että tämä pitäisi nähdä toistekin. Dustin Hoffman on loistava. Bill Murray tekee onnistuneen sivuroolin esittäessään Michaelin kämppistä. Leffan hauskin kohtaus oli se, jossa kämppistä luultiin Dorothyn miesystäväksi.



***
Tootsie - lyömätön lyyli (1982)
Ohjaus: Sydney Pollack.
Pääosissa: Dustin Hoffman, Jessica Lange, Bill Murray.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Presidentin miehet (1976)

Erittäin mielenkiintoinen kuvaus Watergate-skandaalista ja sanomalehdenteosta. Elokuvan sydän ja sielu ovat päärooleissa nähtävät Robert Redford ja Dustin Hoffman. Molemmat ovat huikean hyviä. Lisäksi Redford on ollut 70-luvulla aikamoinen kuumis. Leffa oli niin hyvä, että ostin sen sittemmin omaksi.


****
Presidentin miehet (All the President's Men, 1976)
Ohjaus: Alan J. Pakula.
Pääosissa: Robert Redford, Dustin Hoffman.

torstai 1. syyskuuta 2011

Aidosti outoa (2006)

Olen aina pitänyt Will Ferrelliä ärsyttävänä, mutta tässä leffassa hän ei ollut. Pidin elokuvan tarinasta ja tunnelmasta. Parhaita paloja tarjosivat ehdottomasti Dustin Hoffman ja Emma Thompson. Heitä olisin halunnut nähdä enemmänkin. Ferrell ja Maggie Gyllenhaal esittävät kahta täysin erilaista ihmistä, joiden välille muodostuva rakkaussuhde oli mielenkiintoinen. Elokuva oli monella tapaa positiivinen yllätys ja tämän katson joskus toistekin.



****
Aidosti outoa (Stranger Than Fiction, 2006)
Ohjaus: Marc Forster
Pääosissa: Will Ferrell, Emma Thompson, Maggie Gyllenhaal, Dustin Hoffman, Queen Latifah, Tony Hale.

torstai 11. elokuuta 2011

Lumottu lelukauppa (2007)

243-vuotias Mr Magorium (Dustin Hoffman) pyörittää lumottua lelukauppaa. Hän on kuitenkin lähdössä pois ja haluaa jättää liikkeen työntekijälleen Mahoneylle (Natalie Portman). Magoriumin lähtiessä kauppa alkaa kuitenkin kiukutella, varsinkin kun Mahouney ei koe olevansa valmis liikkeen johtoon. Tilannetta mutkistaa myös kirjanpitäjä Henry (Jason Bateman) joka ei näe kaupan taikuutta.


Lumottu lelukauppa on hurmaava satu, joka vetoaa isompaankin katsojaan. Itse samaistuin kovasti itseään etsivän Mahoneyn hahmoon. Pääosissa nähtävät Natalie Portman, Dustin Hoffman ja Jason Bateman ovat suorastaan valloittavia. Olen katsonut Lumotun lelukaupan jo lukuisia kertoja, mutta muistan tämän olleen aikoinaan ensimmäinen elokuva josta bongasin Jason Batemanin. Mielestäni ihana näyttelijä.

Suomenkielisessä tekstityksessä on muutamia musiikkitermivirheitä. Mahoneyn säveltäessä ensimmäistä konserttoaan, tekstitys väittää hänen valmistelevan ensimmäistä konserttiaan. Ja myöhemmin eufonium on suomennettu torveksi. Suomenkielisellä ääniraidalla nämä ovat oikein ja soitin on baritonitorvi. Nauran edelleen makeasti Magoriumin tivatessa "eikö sairaalalla pitäisi olla potilaan lupa torvenpoistoon". Toivottavasti minustakin tulee juuri tuollainen vanhus. ;)

Olen nyt testannut elokuvaa myös pienempiin katsojiin ja voin omakohtaisella kokemuksella suositella koko perheelle.



****
Lumottu lelukauppa (Mr. Magorium's Wonder Emporium, 2007)
Ohjaus: Zach Helm
Pääosissa: Natalie Portman, Dustin Hoffman, Zach Mills, Jason Bateman.