Heitin Movie Mondayn aiheeksi tällä viikolla tylsän klassikkoelokuvan, koska olen kiinnostunut tietämään löytyykö muiltakin näitä. Siis klassikkoasemassa olevia arvostetuja elokuvia, joista ei itse ole erityisemmin pitänyt.
Itselleni nimittäin ensimmäinen Kummisetä-elokuva vuodelta 1972 oli pakkopullaa. Katsoin sen aikoinaan, ettei olisi sitä aukkoa sivistyksessä. Leffahan on pitkä, muistaakseni kolmetuntinen. Ja mielestäni tylsä kuin mikä. Tästä syystä en ole edelleenkään katsonut kahta jatko-osaa, vaikka ovat saaneet kehuja nekin.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Tulossa: The Guard & Tinker, Tailor, Solder, Spy
Marja ihanasti muistutti, että Tinker, Tailor, Solder, Spyn traileri on jo julkaistu. Hieno näyttelijäkaarti ainakin on mukana. Mark Strongin lisäksi Gary Oldman, Colin Firth, Tom Hardy, John Hurt, Ciaran Hinds... Ensi-ilta on USA:ssa marraskuussa. Eli leffaa saadaan odottaa Suomeen asti vielä pitkään.
The Guard vaikuttaa hauskalta. Mark Strong jälleen sivuroolissa. Pääosissa mm. Brendan Gleeson ja Don Cheadle. Ensi-ilta on heinäkuussa, mutta veikkaan että tämä tuskin tulee Suomessa teattereihin, korkeintaan dvd-julkaisuun.
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Laululintu (1998)
Nuori nainen (Jane Horrocks), jota kaikki kutsuvat lempinimellä LV, asuu kammottavan äitinsä (Brenda Blethyn) kanssa. LV kaipaa edesmennyttä isäänsä ja äidin kanssa he ovat tyystin eri maailmoista. Äiti kiertää baareissa ja on epätoivoisen kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. LV reagoi tilanteeseen puhumattomuudella ja kuuntelemalla vanhoja äänilevyjä. Sattumoisin LV osaa laulaa ja jäljitellä entisaikojen tähtien lauluääniä. Hänen lauluaan kuulee sattumalta esiintymisiä järjestävä Ray (Michael Caine) ja niin ujosta tytöstä aletaan tehdä tähteä. Mutta kaikki ei tietenkään mene ihan putkeen.
Tarina on mielenkiintoinen ja pääosanaiset aivan mahtavia. Lahjakas Jane Horrocks tosiaan esittää kaikki laulunsa elokuvassa itse. Brenda Blethyn on ihanan kamala äiti. Mukana menossa nähdään myös Ewan McGregor ja Jim Broadbent (takatukassa!). Tämän katson toistekin.
****
Laululintu (Little Voice, 1998)
Ohjaus: Mark Herman
Pääosissa: Jane Horrocks, Brenda Blethyn, Ewan McGregor, Michael Caine, Jim Broadbent, Philip Jackson.
Tarina on mielenkiintoinen ja pääosanaiset aivan mahtavia. Lahjakas Jane Horrocks tosiaan esittää kaikki laulunsa elokuvassa itse. Brenda Blethyn on ihanan kamala äiti. Mukana menossa nähdään myös Ewan McGregor ja Jim Broadbent (takatukassa!). Tämän katson toistekin.
****
Laululintu (Little Voice, 1998)
Ohjaus: Mark Herman
Pääosissa: Jane Horrocks, Brenda Blethyn, Ewan McGregor, Michael Caine, Jim Broadbent, Philip Jackson.
Tunnisteet:
arvostelu,
Brenda Blethyn,
draama,
Ewan McGregor,
Jane Horrocks,
Jim Broadbent,
Mark Herman,
Michael Caine,
neljä tähteä,
Philip Jackson
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



