Jane Green: Avioliittoallergia

Olen tainnut lukea tämän parikin kertaa joskus kauan sitten (ehkä yläasteella), joten tämä oli kolmas lukukerta. Ei osunut ja uponnut enää ihan niin hyvin.

Päähenkilö Libby etsii itselleen miestä. Vaihtoehtoina ovat köyhä mutta ihana Nick, sekä rikas mutta tylsä Ed. Tällä kertaa koin Ed-osion lukemisen todella tylsäksi. Mutta tulipahan nostalginen olo ja paluu juurille ja niin edelleen. Pidän Greenin tavasta kirjoittaa, etenkin dialogia. Tekstinsä on chick-litin parhaasta päästä.

Ally O'Brien: Agentti

Kerrankin olen ajan hermolla, tämä on nimittäin julkaistu tänä keväänä. Kirja on kai olevinaan chick-littiä, mutta tarina oli kyllä aika tyhjänpäiväinen eikä jäänyt juuri mieleen. Päähenkilö on kirjallisuusagentti, joka luulee rakastuvansa varattuun mieheen, mutta saakin lopussa pahasti köniinsä. Työelämän kuvaukset oli sen verran tylsiä, että melkein skippasin yli. Allekirjoittanut tykkää enemmän kunnon rakkaustarinoista.

Pimeyden ytimessä (2010)

Mel Gibsonin paluu valkokankaalle oli tyyyylsää katsottavaa. Gibson on poliisi Tom Craven, jonka aikuinen tytär Emma ammutaan isänsä kotiovelle. Siihen jännitys sitten loppuikin ja oikeastaan kaikki sen jälkeen oli tosi pitkäveteistä. Kannattaa katsoa mielummin se Taken, johon tätä aiemmin vertasin. Oli monta kertaa parempi.

Gibson hoiti sinänsä oman osansa ihan mallikkaasti, eikä tarina ollut täynnä kliseitä. Mutta meno oli vaan niin pirun hidasta, että meinasin nukahtaa sohvalle. Muut näyttelijät olivat tuntemattomampia. Danny Huston oli oikeastaan ainoa ennestään tuttu nimi. Siinä jälleen yksi näyttelijä josta pidän ja sopi limanuljaskarooliinsa loistavasti. Cravenin tytärtä esittänyt Bojana Nocakovic oli todella mitäänsanomaton tapaus.

Lyhyenlännän Gibsonin rinnalle oli sitten valittu kaikista pisimmät miesnäyttelijät: Gibson 177 cm, Huston 188 cm, Peter Hermann 196 cm. Pisti vähän silmään. :)

*
Pimeyden ytimessä (Edge of darkness, 2010)
Ohjaus: Martin Campbell
Pääosissa: Mel Gibson, Danny Huston, Bojana Novakovic, Ray Winstone.

Laura Saari: Tyyppiteoria

Kuulin tästä kirjasta jossain päin internetin ihmemaata ja varasin sen kirjastosta. Kirjoittaahan joku sentään Suomessa kunnon sinkkuviihdettä ja chick-littiä.

Vaan ei. Yritystä kyllä oli, mutta teksti ei temmannut mukaansa. Tunnelma latistui entisestään, kun päähenkilö yritettiin raiskata. Siinä vaan on aihe, johon tuskin koskaan pystyn suhtautumaan kevyesti. Tulipahan luettua. En voi varsinaisesti suositella.

Helen Fielding: Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus

Olivia Joules on toimittaja, josta kirjan tapahtumien aikana tulee sattuman oikusta salainen agentti ja joka päätyy lopulta Oscar-gaalaan selvittelemään pommiuhkaa.

Kirja oli ihan päätön ja täynnä aivan käsittämättömiä juonenkäänteitä. Siis täynnä yllätyksiä. Kirjailijaa ei voi ainakaan mielikuvituksen puutteesta syyttää. Tarinahan oli tietysti myös täysin epärealistinen. Mietin mikä kaikki oli "totta" ja mikä päähenkilön mielikuvituksen tuotetta. Ei läheskään niin hauska kuin Fieldingin Bridget Jones -kirjat. Tämä nauratti muutaman kerran. Tulipahan luettua.