Uskomatonta että tämä oli uudesta Marvel-sarjasta ensimmäinen jonka näin teatterissa! Viihdyttävää edelleen ja monelle vitsille nauroin ääneen. Tom Hiddleston on vielä parempi kuin ykkösessä. Pidin ykkösestä enemmän, vaikka pojat ovatkin paremman näköisiä tässä. ;) Lopputekstien jälkeen nähty pätkä oli turha, ärsyttävä ja huono.
Pääosissa samat kuin edellisessäkin, lisäksi Christopher Eccleston. Josh Dallasin on korvannut Zachary Levi.
***
Thor: The Dark World (2013)
Ohjaus: Alan Taylor.
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Christopher Eccleston, Anthony Hopkins, Stellan Skarsgård, Idris Elba, Rene Russo, Zachary Levi.
(Julkaistu alun perin 2.11.2013 toisessa blogissani.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zachary Levi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Zachary Levi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
Kaksin karkuteillä (2010)
Prinsessa Tähkäpää on hyvin pienenä kidnapattu vanhemmiltaan, sillä Tähkäpään pitkillä hiuksilla on taikavoimia. Manipuloiva Gothel on kasvattanut tytön siis kuin omanaan, mutta Tähkäpää ei ole koskaan saanut poistua kotinsa ulkopuolelle. Pian 18-vuotiaalla Tähkäpäällä on suuri mielenkiinto ympäröivää maailmaa kohtaan ja kun kotiinsa törmää piilopaikkaa etsivä varas Flynn Rider, tämä erikoinen kaksikko lähtee yhdessä matkalle.
Odotin elokuvan olevan ihan kiva Disney-hassuttelu. Olihan se hauskakin - pieni kameleontti ja Maximus-hevonen olivat ihan huippuja. Lapsensa kadottaneiden vanhempien suru oli kuitenkin koskettavaa ja se tuotiin esille ihanan hienovaraisesti. Samaten tarinan psykologia kiinnosti; aikuistuvan Tähkäpään oma henkinen kamppailu kuuliaisen tyttären ja itsenäisen nuoren naisen välillä, sekä aikuisen valta lapseen joka ei tiedä paremmasta.
Rakkaustarina kuuluu oleellisesti tämän genren leffoihin ja se oli ihan mukavaa seurattavaa. Päähenkilöiden ulkonäkö tosin kiinnitti hieman häiritsevästi huomiota. Tähkäpää näyttää paljon nuoremmalta kuin 18-vuotiaalta ja Flynn täten häntä kovasti vanhemmalta. Mutta ehdottomasti paras katsomani animaatio pitkään aikaan.
****
Kaksin karkuteillä (Tangled, 2010)
Ohjaus: Nathan Greno, Byron Howard
Pääosissa (äänet): Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy.

Edit: Helmi soundtrackilta, Kingdom Dance.
****
Kaksin karkuteillä (Tangled, 2010)
Ohjaus: Nathan Greno, Byron Howard
Pääosissa (äänet): Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy.
Tunnisteet:
animaatio,
arvostelu,
Mandy Moore,
neljä tähteä,
soundtrack,
Zachary Levi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)