Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neil Patrick Harris. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neil Patrick Harris. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. elokuuta 2015

Gone Girl (2014)

(Mähän olen siis aivan satavarmasti kirjoittanut tästä leffasta arvostelun jo kerran ennenkin, muistaakseni toisen blogini puolelle. Mutta blogimuutosteni aikana se on vissiin kadonnut jonnekin vahingossa...)

Nick ja Amy (Ben Affleck ja Rosamund Pike) vaikuttavat onnelliselta pariskunnalta. Kunnes Amy katoaa ja Nickiä epäillään tämän murhasta. Hiljalleen katsojalle paljastetaan, ettei kaikki ole ollenkaan sitä miltä näyttää.

Amyn katoamisen syyn arvasi melko helposti, mutta sen jälkeen tarjoillaankin yllätyksiä kerrakseen. Visuaalisesti upea elokuva pitää otteessaan alusta loppuun. Alku- ja loppukuva niputtivat kokonaisuuden komeasti yhteen.

Oikeastaan kaikki näyttelijät onnistuvat hienosti. Rosamund Pike on loistava näyttelijä ja saikin roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Neil Patrick Harris on sivuroolissaan juuri sopivasti outo.

Leffa on paikoin aika hurja. Mutta se väkivaltaisin kohtaus oli niin hieno ja yllättävä, että hihkuin äänettömästi riemusta. (Siinä missä kaverini ehkä traumatisoitui loppuiäksi.)

Hieno, hieno elokuva. Loppuratkaisukaan ei onneksi ole se perinteisin.

Elokuva perustuu Gillian Flynnin kirjaan, joka on suomennettu nimellä Kiltti tyttö.




*****
Gone Girl (2014)
Ohjaus: David Fincher.
Pääosissa: Ben Affleck, Rosamund Pike, Neil Patrick Harris, Tyler Perry, Carrie Coon, Kim Dickens.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Glee, 1. kausi (2010-11)

Glee on high schooliin sijoittuva komediasarja, joka etenee kovin musikaalimaisin elkein. Laulua ja tanssia on koko ajan - välillä perusteettomastikin. Se on toki viihdyttävää katsottavaa. Tosin katsoin kauden sen verran nopealla tahdilla, että jatkuva laulaminen välillä tympäisi. Mutta sarjan näyttelijät ovat todella upeita esiintyjiä.

Jo ensimmäisellä kaudella tapahtuu ilahduttavan paljon, eikä tylsää ollut missään vaiheessa. Jane Lynch on upea vihattavana liikunnanmaikkana. Matthew Morrison on kuuma, mutta hahmonsa välillä ärsyttävän oikeamielinen ja ymmärtäväinen. Jayma Mays on ihana. Lea Michelen laulunääni on upea. Kurt Hummelia esittävän Chris Colferin ääni on suorastaan hämmentävän hieno ja erikoinen. Ekalla kaudella vierailee mm. Olivia Newton-John. Kaiken tanssin ja laulun lomassa jo suorastaan odotin milloin Neil Patrick Harris liittyy joukkoon ja hänet nähtiinkin parin jakson verran.

Glee on viihdyttävä ja superhienoja musiikkinumeroita on paljon. Tällä kaudella yksi hienoimmista oli Madonnan kappale Vogue. Myös viimeisen jakson Queen-veto jäi mieleen. Sarjassa kuullaankin toinen toistaan hienompia populaarimusiikin hittejä.

Todennäköisesti katson tätä vielä pidemmällekin jossain vaiheessa. Sen verran hyvin viihdyin näiden tyyppien parissa. En oo koskaan seurannut sarjaa telkkarista, joten oli sinänsä uusi tuttavuus. Kuitenkin muistan parin vuoden takaiset uutisoinnit siitä, miten Finn Hudsonin roolissa nähty Cory Monteith kuoli kesken sarjan tekemisen vuonna 2013, huumeiden yliannostukseen. Näyttelijät Monteith ja Lea Michele olivat pariskunta.






****
Glee, 1. kausi (2010-11)
Pääosissa: Matthew Morrison, Lea Michele, Cory Monteith, Jane Lynch, Jayma Mays, Idina Menzel, Neil Patrick Harris.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

How I Met Your Mother, 8. kausi (2012-13)

Tämä kausi tuli hotkaistua alle viikossa! Sen verran kevyttä katsottavaa. Hauska sarja edelleen, mutta voi jumankauta se alkaa junnata paikallaan! Robinin ja Barneyn häistä on vihjailtu jo iät ja ajat, nyt päästään vihdoin kosintaan asti, muttei edelleenkään itse häihin. Tedin tulevaa vaimoa sentään näytetään kauden päätösjaksossa. Samaa Ted-Robin-Barney -kolmiodraamaa pyöritetään kyllästymiseen saakka. Annan kuitenkin neljä tähteä, kaikkien niiden hauskojen hetkien ansiosta.



****

How I Met Your Mother, 8. kausi (2012-13)
Pääosissa edelleen ihanat Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Jason Segel, Alyson Hannigan ja Cobie Smulders.

(Julkaistu alun perin 3.9.2013 toisessa blogissani.)

How I Met Your Mother, 7. kausi (2011-12)

Lily on raskaana, Ted etsii edelleen rakkautta, Robin seurustelee Kevinin kanssa ja Barney tapaa Quinnin. Ted-Robin-Barney -kolmiodraamaa on pyöritetty jo vähän liikaakin. Ted on ärsyttävä pyöriessään aina vaan Robinin ympärillä, mutta kauden lopussa päätyy onneksi taas yhteen Victorian kanssa. Odotan Robinin ja Barneyn päätyvän yhteen. Lopussa vauva-Eriksen syntyy. :)



*****
How I Met Your Mother, 7. kausi (2011-12)
Pääosissa: Josh Radnor, Jason Segel, Cobie Smulders, Alyson Hannigan, Neil Patrick Harris.


(Julkaistu alun perin 3.9.2013 toisessa blogissani.)