Jäbä on töissä hienostohotellin yörespassa. Hotellin asiakkaasta tulee jäbän yhden yön juttu, ja kun naisen murhaa ammattirikolliset, on jäbän pakko puuttua. Jäbästä tulee brittivakooja.
Ihanaa että Hugh Laurie on pitkästä aikaa pahis. Ihanaa miten Tom Hiddleston on kuin Dressmannin mainoksesta. Ihanaa miten hyviä ovat Olivia Colman ja Tom Hollander. Elizabeth Debicki vetää myös hyvin. Ilahduttavasti sivuroolissa nähdään Tobias Menzies.
Ensimmäinen jakso oli epäkiinnostava. Toinen jakso voitti puolelleen. Siihen nähden miten paljon kahdeksan jakson aikana on aihetta draamaan, hahmot näyttävät tunteitaan todella vähän. Suorastaan tuuletin kun joku vihdoin karjaisi ekan kerran. Liian hillittyä menoa. Se on todella sääli, kun on todella taitavia näyttelijöitä matkassa.
Minisarja perustuu John Le Carrén kirjaan. Ja jaksoja on tosiaan kahdeksan, vaikka nettilähteet väittäisivät mitä.
***
Yövahti (The Night Manager, 2016)
Ohjaus: Susanne Bier.
Pääosissa: Tom Hiddleston, Hugh Laurie, Olivia Colman, Elizabeth Debicki, Tom Hollander, Tobias Menzies.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hugh Laurie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hugh Laurie. Näytä kaikki tekstit
torstai 22. syyskuuta 2016
sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Rouva varapresidentti, 4. kausi (2015)
Selina Meyer (Julia Louis-Dreyfus) on presidenttinä. Vaalikampanjoidaan ja jännitetään pääseekö Meyer toiselle kaudelle.
Veep on kevyttä katsottavaa. En ole sarjaa seurannut aiemmin, mutta katsoin neloskauden sen tullessa putkena CMorelta. Komiikka perustuu tositeeveemäiseen otteeseen, mahtavaan dialogiin ja erinomaisiin näyttelijäsuorituksiin. Katsoisin mielelläni enemmänkin, mutta en jaksa seurata yksi jakso kerrallaan telkkarista.
***
Rouva varapresidentti, 4. kausi (Veep, 2015)
Pääosissa: Julia Louis-Dreyfus, Tony Hale, Anna Chlumsky, Gary Cole, Kevin Dunn, Reid Scott, Matt Walsh, Hugh Laurie.

Tunnisteet:
arvostelu,
Gary Cole,
Hugh Laurie,
Julia Louis-Dreyfus,
kolme tähteä,
Tony Hale,
tv-sarjat
sunnuntai 9. elokuuta 2015
The Oranges (2011)
Tarina siitä mitä seuraa, kun perheenisällä on suhde naapuriperheen tyttäreen. Yllättävää oli että leffassa rakastuttiin, eikä ainoastaan naitu. Ei kovin mieleenpainuva pätkä. Monta miellyttävää näyttelijää, joten aikaiseksi olisi varmasti voinut saada erityisempääkin.
Allison Janney tuntuu olevan jokaisen leffan sivuosassa. Eikä haittaa yhtään, sillä hän on loistava.
***
The Oranges (2011)
Ohjaus: Julian Farino.
Pääosissa: Hugh Laurie, Leighton Meester, Oliver Platt, Allison Janney, Catherine Keener, Alia Shawkat, Adam Brody.

Adam Brody,
Allison Janney,
arvostelu,
Catherine Keener,
draama,
Hugh Laurie,
kolme tähteä,
Oliver Platt
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Möröt vastaan muukalaiset (2009)
Susan (Reese Witherspoon) ja Derek (Paul Rudd) ovat menossa naimisiin. Juuri ennen häitä taivaalta putoaa meteoriitti suoraan Susanin päälle. Susan saa jonkinlaista säteilyä, joka muuttaa hänet jättikokoiseksi ja antaa hänelle valtavat voimat. Valtio telkeää Susanin salaiseen yksikköönsä yhdessä muiden mörköjen kanssa.
Animaation laatu on jälleen huikeaa. Tarinaltaan tämä ei kuitenkaan ole lasten leffojen parhaimmistoa. Susan on aika moderni naissankari, joka antaa pahiksille pataan. Hauskimmat hahmot olivat ehdottomasti B.O.B (Seth Rogen) ja Tohtori Torakka (Hugh Laurie).
Katsoin tämän bluraylta ja mukana oli myös B.O.B:n oma lyhytanimaatio 3D:nä. Olin tosi yllättynyt 3D:n huonosta tasosta näin kotioloissa, lieneekö sitten vika mukana olleissa halpislaseissa. Ei ollut mitään leffateatteriin verrattuna, joten en katsonut tuota edes loppuun - lyhyydestään huolimatta.
Traileri löytyy täältä.
**
Möröt vastaan muukalaiset (Monsters vs Aliens, 2009)
Ohjaus: Rob Letterman, Conrad Vernon.
Pääosissa (äänet): Reese Witherspoon, Hugh Laurie, Seth Rogen, Will Arnet, Kiefer Sutherland, Paul Rudd.

animaatio,
arvostelu,
Hugh Laurie,
kaksi tähteä,
Kiefer Sutherland,
Paul Rudd,
Reese Witherspoon,
Seth Rogen,
Will Arnett
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)