Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eileen Atkins. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eileen Atkins. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. kesäkuuta 2015

Magic in the Moonlight (2014)

Woody Allenista ei aina oikein tiedä. Mielestäni Match Point, Scoop sekä Midnight in Paris olivat aivan loistavia elokuvia. Sen sijaan You Will Meet a Tall Dark Stranger lähinnä ihan kiva, ja To Rome With Love ja Cassandra's Dream turhia tekeleitä. Samoin valitettavasti tämä.

Colin Firthin esittämä päähahmo on ärsyttävä ja dialogi jotenkin luonnotonta. En pystynyt samaistumaan yhteenkään henkilöhahmoista. Kuvakulmat olivat yksitoikkoisia. Leffa alkoi lupaavasti; tarina ja aihepiiri kiinnosti. Musiikkivalinnat olivat onnistuneita kautta linjan, mutta elokuva vain lässähti jossain kohdassa. Lisäksi tajusin, että Colin Firth on sittenkin mielestäni aika mitäänsanomaton.

Jos haluatte nimessä mainostettua taianomaisuutta, niin katsokaa mielummin Midnight in Paris. (Vaikka siinä onkin Owen Wilson.)

Näyttelijät kuvattiin koko ajan juuri näin; joko tosi kaukaa tai sitten vyötäröstä ylöspäin.

**
Magic in the Moonlight (2014)
Ohjaus: Woody Allen.
Pääosissa: Colin Firth, Emma Stone, Eileen Atkins, Marcia Gay Harden.

torstai 28. toukokuuta 2015

Laihan lohdun tila (1995)

IMDb ilmoittaa tämän suomenkieliseksi nimeksi Uusia tuulia kartanossa, mutta tällä suomennoksella minä sen - jossakin janeausten-henkisessä hurmoksessa - katsoin. Mutta ei kannata vaivautua. Epäkiinnostava ja turha. Lisäksi Kate Beckinsale valitsee lopussa ihan väärän miehen.


*
Laihan lohdun tila (Cold Comfort Farm, 1995)
Ohjaus: John Schlesinger.
Pääosissa: Kate Beckinsale, Joanna Lumley, Rufus Sewell, Ian McKellen, Eileen Atkins.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Lumoava kirous (2013)

Ei niin huono kuin odotin. Elokuva alkoi jopa lupaavasti, mutta lässähti puolenvälin jälkeen. Loppuratkaisusta pidin. Pääosanuoret olivat vieraita kasvoja meikäläiselle. Traileri täällä.
   



***
Lumoava kirous (Beautiful Creatures, 2013)
Ohjaus Richard LaGravenese. 
Pääosissa: Alden Ehrenreich, Alice Englert, Jeremy Irons, Viola Davis, Emmy Rossum, Emma Thompson, Thomas Mann, Eileen Atkins.

(Julkaistu alun perin 16.9.2013 toisessa blogissani.)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Wild Target (2010)

Victor Maynard (Bill Nighy) on ammattitappaja. Hän saa kohteekseen Rosen (Emily Blunt), mutta keikka menee sattuman oikusta pieleen. Lopulta kaksikko joutuukin yhdessä pakoilemaan gangstereita, mukanaan viaton sivullinen Tony (Rupert Grint).


Tykkään tällaisesta mustasta huumorista, jonka britit hallitsevat niin hyvin. Elokuvassa oli muutamia aivan mahtavia hetkiä. Bill Nighy ja Emily Blunt ovat hurmaavia rooleissaan. Rupert Grint kulkee hyvin mukana. Rupert Everett ja Martin Freeman sen sijaan oli maskeerattu aika karsean näköisiksi, eikä Eileen Atkins oikein vakuuttanut. Kappalevalinnat olivat loistavia. Leffassa oli joitain tylsiä suvantokohtia mitkä laskivat pisteitä. Puolitoistatuntinen kesto oli leffalle aivan passeli.

Suosittelen brittikomedioiden ystäville, sekä Bill Nighy -faneille. Sopii työpäivän jälkeiseen rentoutumiseen.


***
Wild Target (2010)
Ohjaus: Jonathan Lynn
Pääosissa: Bill Nighy, Emily Blunt, Rupert Grint, Eileen Atkins, Rupert Everett, Martin Freeman.