Kirja täytti kaikki kriteerit mitä hyvältä kirjalta toivon: mukaansatempaava, hyvin kirjoitettua tekstiä ja mielenkiintoinen tarina. Ja sopivan helppolukuinen minun makuuni.
Ensimmäisessä luvussa en vielä tottunut kirjoitustyyliin. Häiritsi se, että kaikkitietävä kertoja on jokaisen hahmon pään sisällä. Toisen luvun myötä hahmot tuntuivat heräävän eloon ja halusin tietää heistä enemmän. Kirjailija selvästi tuntee hahmonsa perikotaisin ja he vaikuttivatkin todellisilta. (Siis positiivisessa mielessä, ei niin että luulisin tämän kertovan todellisista henkilöistä.) Ehkä siksi eläydyin kirjan tapahtumiin ja olin joistain juonenkäänteistä järkyttynyt. Sen kuolemantapauksen kohdalla tuli tippa linssiin.
Ehkä paikoin henkilöiden taustoissa möyrittiin liikaakin. Mutta pidin kirjoitustyylistä niin paljon - siitä miten jouhevasti teksti juoksi eteenpäin - että tuollaiset ovat pikkuvikoja.
Mielenkiintoisinta kirjassa oli Marjan ja Antin tarina. Se tuli jotenkin niin puskista. Heidi ei ollut kovin kiinnostava hahmo, mutta en osaa sanoa miksi. Veljesten välit olivat mielenkiintoiset ja perhe vaikutti aidolta.
Suunnilleen puolessavälissä kirjaa halusin lukea äkkiä eteenpäin, jotta näen miten hahmoille käy. Samalla en kuitenkaan halunnut kirjan loppuvan. Loppupuolella hahmoille alkoikin sattua sen verran paskamaisia juttuja, että toivoin asioiden etenevän nopeasti - mielellään positiiviseen - päätökseensä. Tykkäsin loppuratkaisusta, mutta tällaisena romantikkona olisin halunnut lukea vielä hieman lisää siitä, kun asiat ovat hyvin.
Suosittelen lämpimästi! Ja jään mielenkiinnolla odottamaan Heinosen tulevia kirjoja. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätät kommentin! :D